Fransmannin kevään 2011 ruokalistalla ovat hyvät tavat

Ruokailuun liittyvät pelisäännöt ovat teemana Fransmanni-ravintoloiden alullepanemassa Ruokalistalla hyvät tavat -hankkeessa, jonka tavoitteena on kannustaa perheitä panostamaan yhteiseen ruokakulttuuriin ja opettaa nuorille hyviä pöytätapoja. Keväällä 2011 käynnistyvä hanke tarjoaa työvälineitä sekä kodeille, kouluille että nuorille itselleen.

-Suomessa perheet syövät yhdessä vähemmän kuin missään muussa OECD-maassa. Hankkeen avulla halutaan korostaa yhteisten ruokailuhetkien merkitystä perheiden hyvinvoinnille. Yhdessä syöminen on ruokakulttuuria parhaimmillaan ja kasvattaa perheen yhteishenkeä, kertoo Tampereen Fransmannin ravintolapäällikkö Keijo Lehtola hankkeen taustoista.

Hankkeen tärkeänä osana on Fransmanni-ravintoloiden yhteistyö ala-asteen koululuokkien kanssa. Jokainen Fransmanni valitsee itselleen kummiluokan, jonka oppilaista tulee hyvien pöytätapojen lähettiläitä. Kummiluokka pääsee ruokailemaan Fransmanni-ravintolaan, jossa ravintolapäällikkö opastaa koululaisia ravintolaruokailussa. Tampereen Fransmannin kummiluokka on Aleksanterin koulun ranskankielinen viides luokka.

Ravintolapäällikkö ja hankekummi Sami Garam tulevat luennoimaan pöytätavoista myös koulun muille oppilaille.

-Hankkeeseen osallistuvat yritykset haluavat tukea kouluja ja perheitä nuorten tapakasvatuksessa. Toivomme, että kampanjan myötä yhä useampi nuori hallitsee pöytätavat ja nauttii yhteisistä ruokailuista. Tämä on meidän yhteiskuntavastuutamme, sanoo Lehtola.

Fransmanni-ravintolat jakavat lapsiasiakkailleen myös ruokakulttuuria esittelevän kirjasen, josta löytyy vastauksia etiketin kiperiin kysymyksiin, mutta myös paljon ideoita nuorten itsensä toteutettavaksi: reseptejä, servetin taitteluohjeita ja koristeluideoita.

Lisäksi osana hanketta on tapasankari.fi -blogi, jossa julkaistaan tapa- ja ruokakulttuuriin liittyviä artikkeleja. Blogissa esitellään trendejä, pukeutumista, kattausta, ruokia ja muita nuoria kiinnostavia asioita. Blogissa julkaistaan myös yhteistyöyritysten järjestämiä kilpailuja ja nuorten kirjoittamia artikkeleita.

Ruokalistalla hyvät tavat -hankkeen toteuttavat yhteistyössä Fransmanni-ravintolat, HK Ruokatalo, Suomen Nestlé, Hartwall, Duni ja kirjapaino Libris. Hankkeen kummina toimii kokki Sami Garam ja hankkeen asiantuntijana Tapaseuran puheenjohtaja Kaarina Suonperä.

LUE MYÖS: