Instagram-käyttäjä kuvaa tamponeja erikoisissa paikoissa – katso kuvat
Instagram-tili “Tampons in beautiful places” esittelee nimensä mukaisesti kuvia tamponeista kauniissa ympäristöissä. Kuvien taustalla on ajatus siitä, että tamponit ja kuukautissuojat ovat keskustelunaiheina kiusallisia ja niistä tulee usein kielteisiä mielleyhtymiä. Instagram-tili pyrkii muuttamaan mielikuvia kuvaamalla tamponeja esimerkiksi lumisessa maisemassa tai muovieläinten rinnalla.
Kuvien on tarkoitus olla miellyttäviä katsoa, mutta niillä on myös feministinen sanoma. Yleensä kuvateksteissä on esimerkiksi sitaatti inspiroivalta naishahmolta tai jokin naiseuteen liittyvä mietelause.
Kuvien takana on amerikkalainen Rose Lambert-Sluder, joka avasi Instagram-tilin pian Yhdysvaltojen presidentivaalien jälkeen. Donald Trumpin valinta ei miellyttänyt naista.
– Kriisi ajaa meitä erikoisiin tekoihin. Vaalien jälkeen tunsin oloni sairaaksi, samoin kuin monet tuntemani ihmiset. Se oli yhteisöllistä sydänsurua. Minun oli vastattava kipuun tavalla, joka on täysin erilainen kuin kipu itse, Rose kuvailee motiivejaan tamponeiden kuvaamiseen.
Rose kertoo valinneensa tamponit kuvaamisen kohteeksi, sillä hän halusi rikkoa niihin liittyviä tabuja. Kuukautissuojat eivät ole hyväksytty puheenaihe pöytäkeskusteluissa
– Ne ovat inhon ja häpeän kohde. Aihe tekee miehet kiusaantuneiksi.
Rose kertoo, että hänen tavoitteensa on tehdä kuvien avulla toisinajattelusta ja feminismistä iloinen ja jännittävä asia.
Lähde: Metro
Kuvat: Instagram / Tampons in beautiful places
- Erja Lyytinen kuumissa bikinikuvissa: ”Ostin bikinit second hand -kaupasta 25 vuotta sitten”
- Seiska: Mikko Leppilammen väitetystä seksuaalisesta häirinnästä on tihkunut uutta tietoa julkisuuteen
- Kasinorakastajan blogi: Tämän hetken kuumimmat uudet slotit!
- Näyttelijä Mikko Leppilampea epäillään seksuaalisesta ahdistelusta
- Nyt on kuumaa! Iida Vainio poseeraa yllättävän esineen kanssa
- Britney Spearsin lähipiiri: Britney on toimintakyvytön
- Huhhuh! Erika Vikman poseeraa pylly paljaana!
- Kasinorakastajan blogi: Vappua kohti uusilla peleillä!
- Martina Aitolehden pysäyttävä uutinen: ”Mutta nyt on aika kääntää sivua”
- Kasinorakastajan blogi: Suomen lisenssin kohtalo – Toistaako Suomi muiden virheet?
- Erja Lyytinen kuumissa bikinikuvissa: ”Ostin bikinit second hand -kaupasta 25 vuotta sitten”
- Nyt on kuumaa! Iida Vainio poseeraa yllättävän esineen kanssa
- Seiska: Mikko Leppilammen väitetystä seksuaalisesta häirinnästä on tihkunut uutta tietoa julkisuuteen
- Britney Spearsin lähipiiri: Britney on toimintakyvytön
- Kasinorakastajan blogi: Tämän hetken kuumimmat uudet slotit!