Johanna lämmitteli suhdetta – Artoa viinipullolla päähän!
Johanna Tukiaisen ja Arto Länsmanin aviolitto päättyy virallisesti tämän viikon perjantaina, mutta vaikka Tukiainen herjaa aviomiestään julkisuudessa jatkuvasti, halusi hän vielä yrittää pelastaa pariskunnan suhdetta. Ilta alkoi romanttisissa merkeissä, mutta päättyi putkareissuun.
Arto Länsman oli eilen juhlimassa itsenäisyyspäivää Tampereella kun Johanna ilmestyi paikalle. Arton kertoman mukaan Johanna halusi tulla lämmittelemään heidän suhdettaan, ja pari söikin yhdessä hienon illallisen. Ongelmat alkoivat kun he päätyivät samaan hotellihuoneeseen. Huoneessa mustasukkaiseksi heittäytynyt Tukiainen raivostui Artolle ja löi miestä punaviinipullolla päähän. Isku oli niin voimakas, että pullo särkyi ja Arto sai päähänsä usean sentin mittaisen verta vuotavan haavan. Hotellin henkilökunta kutsui tapauksen johdosta paikalle poliisit, jotka veivät sekä Tukiaisen, että Länsmanin mukanaan. Arto päästettiin kuulustelujen jälkeen vapaaksi, mutta Tukiainen joutui viettämään yönsä putkassa.
Riidasta huolimatta Johanna otti heti sellistä päästyään yhteyttä Artoon. – Johanna laittoi viestin heti kun pääsi vapaaksi. Haluaa tavata mut tänään, kertoo Arto Länsman.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Aleksi Valavuori väitti hoitaneensa verovelkansa – ulosottorekisterissä näkyy yhä yli miljoona euroa
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Aleksi Valavuori väitti hoitaneensa verovelkansa – ulosottorekisterissä näkyy yhä yli miljoona euroa
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä