Juhannuksen menoliikenne vilkkainta torstaina, paluuliikenne sunnuntaina

Liikkuvasta polisiista tiedotetaan juhannuksen menoliikenteen olevan odotettavasti vilkkaimmillaan torstaina 23.6. iltapäivällä klo 14:n jälkeen ja liikenne on vilkasta vielä aamupäivällä juhannusaattona.
Paluuliikenteen odotetaan olevan vilkkaimmillaan sunnuntaina 26.6. iltapäivällä ja alkuillasta. Koska paluuliikenne kohdistuu yhdelle päivälle, sen odotetaan olevan sunnuntaina lähes yhtä vilkasta kuin torstaisen menoliikenteen, vaikka osa juhannuksen viettäjistä jääkin kesälomalle.
Vilkkaimmat tieosuudet tulevat todennäköisesti olemaan valtatie 5 Heinolan Lusin ja Mikkelin välillä, valtatie 4 Lusin ja Vaajakosken välillä, valtatie 6 Koskenkylän ja Imatran välillä sekä valtatie 9 Tampereen ja Jämsän välillä.
Mahdollisia ruuhkia voi olla myös kantatiellä 51 Helsingin ja Karjaan välillä sekä Turun ympäristön saaristoteillä.
Kolme pahinta uhkaa onnistuneelle juhannukselle: Viina, viina ja viina
Tiellä:
Rattijuopumustilastojen valossa Juhannus on synkkää aikaa. Juhannusviikonloppuisin jää vuosittain kiinni noin 600 rattijuoppoa, mikä on kaksinkertainen määrä tavalliseen kesäviikonloppuun ja kolminkertainen määrä talvenajan viikonloppuun verrattuna. Rattijuopumustapauksissa kuolee Suomessa vuosittain keskimäärin 86 ja loukkaantuu yli tuhat henkilöä. Joka neljäs liikenteen uhri on kuollut rattijuopumusonnettomuudessa.
Pidempiaikainen alkoholin nauttiminen saattaa vaikuttaa niin, ettei ajoon lähtevä kuljettaja aina tunne omaa tilaansa. Alkoholin poistumiseen elimistöstä tulee varata tarpeeksi aikaa, sitä ei voi nopeuttaa keinotekoisesti. Epävarmoissa tapauksissa kannattaa aina siirtää matkalle lähtöä.
Juhannusaattona ja -päivänä poliisi keskittää voimiaan rattijuopumusvalvontaan juhlapaikkojen ja ravintoloiden läheisyydessä.
Vesillä:
Juhannus on synkkää aikaa myös vesiliikenteessä. Juhannuksena ruorijuoppoja jää kiinni moninkertainen määrä verrattuna tavalliseen kesäviikonloppuun.
Alkoholi ja veneily eivät kuulu yhteen, sillä suurin osa Suomessa vuosittain hukkuneista hukkuu päihtyneenä. Vesillä liikuttaessa on tärkeää pitää pelastusliivejä ja pitää veneen varusteet kunnossa. Veneillessä hukkuneista jopa kahdeksan kymmenestä olisi pelastunut käyttämällä pelastusliivejä. Sisävesien venevalvonnassa keskitytään ruorijuopumus- ja pelastusliivien käytön sekä veneen varusteiden valvontaan.
Juhannusjuhlissa:
Juhannuksen aikaan poliisia ja muita viranomaisia työllistävät tapaturmat, tappelut, vahingonteot ja häiriökäyttäytymiset. Yhteistä tapauksissa on se, että lähes aina tekijä tai tekijät ja usein myös muuta osalliset ovat alkoholin vaikutuksen alaisina. Poliisi toivookin, että ihmiset tuntisivat vastuunsa ja juhlisivat juhannusta maltilla ja toiset huomioiden.
Lähde: Suomen poliisin verkkosivut
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”