Jussi Parviainen: Saanan ja Arton yhteinen yö?
Jussi Parviainen avautuu blogissaan jälleen uskomattomilla paljastuksilla. Osansa saa niin Ilkka Kanerva, Jippu, Jussi Lampi kuin Anitra Ahtolakin. Vaimonsa Saanan touhuja Parviainen valaisee kertomalla, että taannoisella tanssikeikalla itselleen miestä etsinyt eroottinen tanssija saattoi löytää yhteisen sävelen Arto Länsmanin, Johanna Tukiaisen ex-miehen kanssa!
Jussi kertoo, että Kouvolan keikan jälkeisenä aamuna Arto vastasi Saanan puhelimeen. Saana on tunnettu siitä, että haluaa esiintyä ”seksikissana” ja ennen kyseistä esiintymistä hän julkaisikin blogin, jossa kertoi etsivänsä miestä.
Lisäksi Jussi uhkaa vaimoaan oikeustoimilla, sillä tämä on hänen mukaansa syyllistynyt tietosuojarikokseen.
”Häntä ei olisi missään tapauksessa pitänyt tuoda jukisuuteen. Olisimme molemmat säästyneet paljolta. Minä tuskalta ja niin Saanakin kohta, kun se asia ja rikos tulee tuomioistuimen käsiteltäväksi, että hän hakkeroi tai hekkeroitti minun nettisivustoni ja sähköpostini pois käytöstäni. Tietosuoja-rikos on törkeä ja hän vielä meni myöntämään sen blogissaan, samalla kun laittoi minun sivulleni ilmoituksen, että olen bedofiili ja tahdon alaikäsiä tyttöjä”, kirjoittaa Jussi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä

- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”