Maria Veitola aiheutti someraivon kertomalla käyttävänsä Uberia!
Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelman juonta Maria Veitola kertoi 10.10. Facebookissa käyttävänsä Uberia. Pitkässsä päivityksessä Veitola myös kertoi kahden ulkomaalaistaustaisen Uber-kuljettajan taustoista ja huomautti, että he ajavat Uberia, koska eivät saa muuta työtä. Veitola allekirjoitti kirjoituksensa ”Nimim. Hyväosainen joka palkkaisi kotiapulaisen ja assarin jos olisi sellaiseen varaa. Pimeesti jos maksaisin niin ehkä olisikin.”
Veitolan kirjoitus nostatti valtaisan raivon ja sitä häntä syytettiin rikollisen toiminnan suosimisesta. Veitolaa myös puolustettiin ja hän itse kommentoi vertaavansa Uberia kimppakyytiin. Useat taksinkuljettajat ja muut ihmiset hyökkäsivät Veitolan mielipiteitä vastaan muistuttamalla, että Uberin palvelut vääristävät kilpailua, koska ne ovat lainvastaisia eikä niistä ei makseta veroa. Uberin periaatteesta ja sen lieveilmiöistä käyty keskustelu nosti samalla laajemman kiistan Suomen talouden ja työllisyyden nykytilasta.
Myös useat julkisuuden henkilöt ovat kommentoineet keskustelussa, joka jatkuu viikkoa myöhemmin yhä kiivaana.
Alla Maria Veitolan päivitys.
Kuva: Facebook/Maria Veitola
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä