Posse-tähti Jarppi Leppälä ihmettelee, kuinka helposti suomalaiset päästävät ventovieraita ihmisiä omiin suihkuihinsa – ”Hämmentävän hienoa”
Huippusuosittu Posse-ohjelma palaa syksyllä jälleen ruutuihin, kun sarjan uusi kausi pyörähtää käyntiin MTV3-kanavalla perjantaina 3.9.
Yksi ohjelman tähdistä, Duudsoneista tuttu Jarno ”Jarppi” Leppälä kertoo odottavansa suoria lähetyksiä jännityksellä.
– Tämä on erityinen hetki, sillä vallitsevan maailmantilanteen vuoksi piirit ovat olleet aika suppeat. On hienoa päästä vihdoin näkemään säännöllisesti työkollegoitaan ja tekemään porukassa upeaa ohjelmaa, Jarppi kertoo Metropolille.
Jarppi uskoo, että Possen hyvä yhteishenki välittyy vahvasti myös kotikatsomoihin.
– Teemme ohjelmaa valtavan suurella sydämellä ja tosissaan. Emme heitä läskiksi, mutta meillä on silti koko ajan pilke silmäkulmassa, mies iloitsee.
– Meidän kemiat pelaavat loistavasti yhteen ja uskon, että tämä on Possen taika, hän summaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jarpin suosikkiosuus ohjelmassa on Suihkuralli, jossa tehtävänä on pyrkiä mahdollisimman monen ventovieraan suomalaisen luokse alasti suihkuun. Lisäpisteitä saa henkilöistä, jotka tulevat mukaan suihkun alle.
– Suihkuralli on mahtava osio erityisesti siitä syystä, että kuinka vapautuneesti ihmiset päästävät vieraita omiin suihkuihinsa.
– Se on hämmentävän hienoa, Jarppi hymyilee.
Lue myös:
Posse-sarja saa kaksi uutta osiota – HP paljastaa: ”Se on todella hauskaa ja hermoja raastavaa”
LUE MYÖS:
- Käärijä hämmentää sekopäisessä asussa – nämä kuvat eivät jätä kylmäksi
- Pyhimys järkyttää: Myönsi viestittelyn lapsen kanssa
- Sanna Marinin ökymatka Emma-tyttären kanssa – katso harvinaiset kuvat
- Janni Hussi järkyttyi vauvauutisesta: ”Iso kriisi”
- Veronica Verho avautuu väleistään Vappu Pimiään:”Ei ole kunnioittavaa toimintaa”
- Frederik iski 50 vuotta nuoremman kaunottaren: ”Menin taas kerran syömään kuormasta”
- Prinsessa Catherinen syöpätaistelusta paljastui uutta tietoa
- Mert Otsamo paljastaa: Yllättävä suhdekuvio Kastanja Rauhalan kanssa
- Totuus Erja Häkkisen elämäkerran peruuntumisesta – ”Vääristelevää tarinaa”
- Tältä näyttävät Alexander Stubbin lapset – seuraajilta voimakas reaktio
- Veronica Verho avautuu väleistään Vappu Pimiään:”Ei ole kunnioittavaa toimintaa”
- Jaakko Parkkalin teko sai järkyttyneen vastaanoton – Kastanja Rauhalalta kaiken puhuva kommentti
- Janni Hussi järkyttyi vauvauutisesta: ”Iso kriisi”
- Frederik iski 50 vuotta nuoremman kaunottaren: ”Menin taas kerran syömään kuormasta”
- Tältä näyttävät Alexander Stubbin lapset – seuraajilta voimakas reaktio
- Mert Otsamo paljastaa: Yllättävä suhdekuvio Kastanja Rauhalan kanssa
- Prinsessa Catherinen syöpätaistelusta paljastui uutta tietoa
- Riikka Purralta paljastus parisuhteesta
- Sanna Marinin ökymatka Emma-tyttären kanssa – katso harvinaiset kuvat
- Linnea Leino vastaa suhdehuhuihin