Scandinavian Music Groupilta uusi albumi tässä kuussa

Scandinavian Music Groupin kuudes studioalbumi, Manner, ilmestyy 27. huhtikuuta.
Albumin sanoituksista vastasi tuttuun tapaan Terhi Kokkonen ja sävellykset ovat Joel Melasniemen käsialaa. Sovitukset ovat koko bändin yhteisiä. Levy äänitettiin aikaisemmista poiketen kokonaan Helsingin Finnvox-studioilla.
”Joissakin kappaleissa kukin valitsi soittimensa vasta juuri ennen nauhoitettua ottoa, tai vaihtoi vaikkapa soitintaan jopa ottojen välillä. Punainen lanka levyn soundiin muodostui juuri tällaisen soittotavan myötä: Itse kukin hädin tuskin osasi oman osuutensa, keskittyen pikemminkin kuuntelemaan kokonaisuutta. Tätä myöten runsaan ja monisyisen kuuloinen kudelma itseasiassa koostuu useimmiten varsin yksinkertaisista palasista”, kertoo Joel Melasniemi levyn tekoprosessista.
Albumin avausraita Hautojen yli oli levyn ensimmäinen single. Toinen single on Kaunis Marjaana, josta on kuvattu myös musiikkivideo.
Scandinavian Music Group perustettiin jo vuonna 2000. Levytyssopimus solmittiin vuonna 2002, ja samana vuonna ilmestyi yhtyeen debyyttialbumi Onnelliset kohtaa. Toinen albumi Nimikirjaimet julkaistiin vuonna 2004 ja kolmas, Hölmö rakkaus ylpeä sydän vuonna 2006. Missä olet Laila? ilmestyi syksyllä 2007 – ja myi kultaa loppuvuodesta 2008. Yhtyeen viides albumi Palatkaa Pariisiin! ilmestyi 2009. Scandinavian Music Group julkaisi uransa ensimmäisen kokoelman Näin minä vihellän matkallani lokakuussa 2009.
Koko uransa aikana yhtye on myynyt jo yli 100 000 albumia.
Bändin kuulumisia voi seurata bändin Facebook -sivuilta sekä kotisivuilta www.scandinavianmusicgroup.com
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä