Kohuliikemies Stefan ”Stefu” Therman on joutunut haastavaan elämäntilanteeseen. Asiasta uutisoi Seiska-lehti.

Therman on Seiskan mukaan saanut uusia rikossyytteitä maaliskuussa Levin laskettelukeskuksessa sattuneen välikohtauksen seurauksena. Helsingin poliisilaitoksella on myös käynnissä esitutkinta kahdesta törkeästä rikoksesta: velallisen epärehellisyydestä sekä kavalluksesta.

Lisäksi Thermanin poni on saanut maksamattomien tallivuokrien vuoksi porttikiellon helsinkiläiselle luksustallille.

Levin tapahtumat kevättalvella käynnistivät poliisioperaation. Therman heilui tuolloin sekavassa tilassa pitkäpiippuisen aseen kanssa ja yritti tunkeutua erään miehen mökkiin.

Nyt tapaukseen liittyvä rikostutkinta on päättynyt ja syyttäjä hakee Thermanille rangaistuksia neljästä rikoksesta: laittomasta uhkauksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja ampuma-aserikoksesta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.

Thermanin ulosottorekisteri on poikkeuksellisen pitkä ja hän on tällä hetkellä velkaa sekä vero- ja eläkelaitoksille että yksityishenkilöille. Myös Thermanin poni on saanut kärsiä isäntänsä maksukyvyttömyydestä. Tallipaikkansa menettäneen ponin sijainnista ei toistaiseksi ole tietoa.

Lähde: Seiska

Lue myös:

Seiska: Stefan Thermanin puumarakas paljastui – biletti nuorena villisti huippu-uimarin ex-vaimon kanssa

IL: Martina Aitolehti myöntää vaikean erotilanteen – puhuu suunsa puhtaaksi Sofia Belórfista: ”Hän oli piste ii:n päälle”