SM-liigaseura järjestää omat festarit
Rauma Rock on alueen suurin musiikkitapahtuma.
Rauman Lukon järjestämä Rauma Rock on kasvanut viidessä vuodessa Rauman talousalueen suurimmaksi yksipäiväiseksi musiikkitapahtumaksi. Viime vuonna Kivikylän areenan hyvästä musiikista ja tunnelmasta nautti 2800 ihmistä ja tulevana perjantaina tavoitteena on rikkoa jo 3000 kävijän raja.
– Olemme rakentaneet ohjelman niin, että kuultavaa ja nähtävää riittää niin nuoremmalle väelle kuin varttuneemmillekin. Musiikin lomassa järjestettävä Miss Rauma Rock –kilpailu on saanut ennakkoon erittäin suuren huomion, Lukon toimitusjohtaja Timo Rajala kertoo.
Missiehdokkaat astuvat estradille kolme kertaa. Ensimmäisellä kierroksella asuna on uimapuku, toinen toteutetaan Come as You are –hengessä ja kolmas puolestaan Rock Factor –tunnelmissa. Miss Rauma Rock ratkeaa kello 23.00. Kilpailun tuomariston muodostavat Suomen virallinen missikuvaaja Hans Lehtinen, Lukon Sasu Eronen, Uuden Rauman päätoimittaja Janne Rantanen, Sarin Tukkapajan Sari Päiväkkö ja Sokoksen Maija Elo. Kisan juontavat Miss Suomen perintöprinsessa Viivi Suominen ja Mikael Eklöf.
– Voittajalle on luvassa tuhannen euron lahjakortti sekä vuoden pesti Lukon pelien aitioemännäksi, Rajala paljastaa.
Järjestyksessään viidennen Rauma Rockin ensimmäinen esiintyjä on tunnelmallisten laulutarinoiden kertoja Kaija K, jota seuraavat lavalla äijärockin kuninkaat eli Pate Mustajärvi ja Popeda. Ilta huipentuu Apulannan esiintymiseen.
Rauma Rockin ovet avataan perjantaina 18.5. kello 17.30 ja suljetaan yöllä kolmelta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä