Maailman tulisimman chilin syöminen meni pahasti pieleen – shokkireaktio!
Kaksi avonaiseen toppiin pukeutunutta tyttöä, Lizzy ja Sabrina, päättivät syödä maailman tulisinta Carolina Reaper chiliä, jonka voimakkuus on enimmillään 2,2 miljoonaa Scovillen asteikolla. Esimerkiksi tabasco-kastikkeen tulisuus on Scovillen asteikolla 3 500 – 8 000.
Aluksi tyttöjä naurattaa, mutta homma alkaa mennä nopeasti todella pahasti pieleen. Toinen tytöistä alkaa kirkua kauhuissaan, eikä pysty enää hengittämään. Astmapiipusta ei ole apua, joten hänelle joudutaan lopulta antamaan lisähappea. Toinen tyttö menettää äänensä eikä hän tunne kieltään. Hänen rintansa muuttuu punaiseksi, eikä polttava tunne poistu suusta.
Kolme Carolina Reaperiä chilinsyöntikilpailussa aikoinaan pureskellut Matt Gross on kertonut ruokablogissaan, että aivan ensin tulisuus ei tunnu. Hetken kuluttua kurkku alkaa kuitenkin turvota ja voimakas polte leviää koko kurkkuun – ja kipu vain kasvaa ja kasvaa hengityksen vaikeutuessa. Gross koki seuraavien 14 tunnin kuluessa lisäksi erittäin voimakkaita vatsakipuja, jotka muistuttivat eskaloituneen närästyksen ja sydänkohtauksen välimuotoa. Kipujen aikana Gross oli täysin liikuntakyvytön ja ne poistuivat vasta 14 tunnin kuluttua.
Tyttöjen haastetta ei tehty kovinkaan valvotuissa olosuhteissa, vaikka paikalla oli myös aikuisia. Tytöt yrittivät juoda vettä ja syödä leipää, mutta Carolina Reaperin tapauksessa edes maito ja jogurtti eivät lievittäisi hitaasti alkavaa ja yhä pahemmaksi yltyvää tuskaa. Ensimmäisten hirvittävien kipujen jälkeen kehosta vapautuu endorfiinejä, jolloin syöjän kokemaa olotilaa on verrattu crack-huumeeseen, kunnes noin tunnin jälkeen kunto taas romahtaa ja kivut laajenevat ruoansulatusjärjestelmässä.
Katso alta hurja video, miten tyttöjen leikki muuttuu karmivaksi tuskaksi.
Kuva: YouTube / Lizzy Wurst
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kerttu Rissanen joutui tekemään rankan päätöksen: ”Morkkis ja huono omatunto”
- Joel Harkimon paljastus sai monet kihisemään kiukusta – Janni Hussille sataa sympatiaa
- Kasinorakastajan blogi: Harmaiden markkinoiden raskas varjo
- Janni Hussi tekee erikoisen paljastuksen rinnoistaan
- Helena Koivu avautuu eroriidoista: ”Koittakaa välttää käräjäoikeutta”
- Robin avautuu parisuhteestaan
- Fani kysyi Santa Cruzin paluusta – Archie Cruzin vastaus puhuttaa
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Joel Harkimon paljastus sai monet kihisemään kiukusta – Janni Hussille sataa sympatiaa
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Janni Hussi tekee erikoisen paljastuksen rinnoistaan
- Fani kysyi Santa Cruzin paluusta – Archie Cruzin vastaus puhuttaa
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Sami Uotila suuteli kaunottaren kanssa yökerhossa – kuumaa!
- Helena Koivu avautuu eroriidoista: ”Koittakaa välttää käräjäoikeutta”
- Robin avautuu parisuhteestaan