Johanna Tukiainen tuomittiin vankilaan!
Johanna ja Julia Tukiainen olivat tänään Helsingin käräjäoikeudessa syytettyinä 2011 juhannuksena tapahtuneista pahoinpitelyistä, ei siis vantaalaisessa asunnossa tapahtuneesta pahoinpitelystä, kuten Seiska on uutisoinut.
Oikeus totesi että Johanna Tukiainen on juhannuksena 2011 muun muassa lyönyt hänestä tappelutilanteessa kuvaa ottanutta mieshenkilöä shampanjapullolla päähän, ja Johanna tuomittiin 60 päivän ehdottomaan vankeuteen sekä 550 euron korvauksiin. Tappelutilanteessa Johanna oli kuristanut siskoaan Julia Tukiaista ja kiskänut häntä tukasta. Oikeus totesi, että Johannaa ei voida tuomita yhdyskuntapalveluun, koska hän ei ole toimittanut kelpoisuuteen vaadittavia kaavakkeita. Toinen ehdottoman vankeuden syy oli Johannan kaksi aimpaa ehdonalaista tuomiota.
Tuomion kuultuaan Johanna kysyi: ”Anteeksi kuinka pitkä rangaistus?” johon tuomari vastasi ”60 päivää.” Johanna sanoi tuomion ymmärrettyään: ”Jaahas, eli mä kuolen sinne, koska kärsin paniikkihäiriöstä.” Johanna oli myös edelleen sitä mieltä, että kyseessä on ajojahti häntä kohtaan, ja että hänen olisi kuulunut saada vain sakkorangaistus tapahtuneesta.
Myös Julia Tukiainen oli syytettynä samasta kahakasta. Julia oli tappelun tuoksinassa lyönyt naishenkilöä kasvoihin, ja hänet tuomittiin 70 päiväsakkoon sekä muihin korvauksiin. Yhteensä Julia Tukiaiselle kertyy maksettavaa 1221,10 euroa sekä vastapuolen asianajokulut.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lehti: Miniä syynä Beckhamien perheriitaan
- Kasinorakastajan blogi: Uusi Reactoonz lyö kaikki laudalta
- Iidan ja Archien podcast: tiukkaa arvostelua Mirellasta ja NHL-pelaajista
- Helena Koivulta avautuminen: ”En näe minkäänlaista aihetta”
- Viivi Pumpasen ja Robert Heleniuksen salainen avoliitto paljastui
- Oho! Eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila viettävät taas aikaa yhdessä
- Helena ja Mikko Koivun oikeudenkäynnistä tihkuu uutta tietoa
- Robin Packalen on kihloissa!
- Beckhamin perhekriisi syvenee – karut paljastukset vuotivat julkisuuteen
- Iida ja Archie ottivat yhteen – ”Sä aina laittelet viestejä kaikille muijille!”
- Sanni ja Shirly: Suhteen tilasta vihdoin uutta tietoa