Iholla: Nettikiusaaminen herätti Sara Siepissä itsetuhoisia ajatuksia – ”Mietin silloin, että onko elämässä mitään järkeä”
Somevaikuttaja ja yrittäjä Sara Sieppi, 29, kertoo Iholla-sarjassa osallistuneensa nettikiusaamisen vastaiseen kampanjaan. Saralla on aiheen tiimoilta omakohtaista kokemusta ja hän on kertonut kokemastaan nettikiusaamisesta avoimesti muun muassa Instagram-tilillään.
Sara kertoo kameralle, että kampanjatekstiä kirjoittaessa vanhat muistot muutaman vuoden takaa palasivat mieleen.
– Tuli jotenkin semmoset vanhat kummitukset pintaan, Sara kertoo kameralle.
Tuohon aikaan hänellä oli takanaan tuore ero, jota puitiin niin mediassa kuin Jodel-palvelussa.
Jos kuva ei näy selaimellasi, katso se täältä.
– Mulla oli silloin vaikea ero, ja siinä oli kaikenlaista. Mä mietin silloin, että onko elämässä mitään järkeä, Sara kertoo
– Mä mietin, että mitä jos mä otan mun lääkekaapista kaikki mun lääkkeet, mitä siellä on. Niin mitä sen jälkeen tapahtuu mulle, hän jatkaa.
Sara toteaa kuitenkin, ettei hän varmaan olisi tehnyt itselleen mitään, mutta jo tällaiset ajatukset itsessään ovat todella pelottavia.
– Tästä mä en oo siis kertonut… Oonks mä kertonut kenellekään, hän pohtii.
Jos upotus ei näy, katso kuva täältä.
Sara sanoo puhuvansa aiheesta kameralle nimenomaan nettikiusaamisen vastaisen kampanjan takia. Tuohon aikaan häntä haukuttiin, piikiteltiin ja tökittiin lehdissä sekä Jodelissa.
– Musta tuntu vaan, että mä en oo oikea ihminen, hän summaa tunteitaan.
Iholla-sarja on katsottavissa maksullisessa Discovery+-suoratoistopalvelussa.
Lue myös:
Iholla: Sara Sieppi avautuu häneen liitetyn muusikkomiehen käytöksestä – ”Hyväksikäytetty olo”
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman