Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen laihtui 7 kiloa vain reilussa parissa viikossa – näin hän onnistui
Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen on kertonut Instagram-tilillään laihtuneensa 7,1 kiloa vain 16 päivän aikana. Tynkkynen kertoo alun perin lähteneensä tavoittelemaan 25 kilon pudotusta heinäkuuhun mennessä.
– Tällä tahdillahan sitä pitää harkita, että nostetaan tavoitetta, Tynkkynen toteaa.
Hän kertoo, että kansanedustajan työ on aikaa vievää istumatyötä, joka on vielä kaiken lisäksi melko epäsäännöllistä. Hän kiitteleekin korona-aikana yleistynyttä etätyöskentelyä parantuneista elintavoistaan.
– Nyt korona-aikana ollaan siirrytty enemmän etätöihin, mikä on mahdollistanut kevyttä urheilua, smoothieiden ja kotiruoan pyöräyttämistä videokokousten välissä ja elämäntapojen fiksaamista.
Jos kuva ei näy selaimellasi, voit katsoa sen myös täältä.
Tynkkynen toteaa, että lopulta painonpudotus ei ollutkaan niin vaikeaa. Hän kertoo, että pudonneiden kilojen myötä hän jaksaa nykyään paremmin ja tuntee olonsa virkeämmäksi ja luovemmaksi.
Tynkkynen vinkkaakin seuraajilleen lopuksi, että viime viikolla alkanut kolmen viikon sulkutila tarjoaa hyvät puitteet elintapojen muutokselle, mikäli siihen on tarvetta.
– Enemmän elinvuosia ja mukavamman tuntuisia niistä, Tynkkynen tsemppaa.
Lue myös:
Tauski Peltonen laihtui 25 kiloa – ”Tämä oli elämäni pienin, mutta paras projekti”
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa