
Kodin Kuvalehti: Näyttelijä Amanda Pilke sairastui syömishäiriöön – avautuu rankoista vuosistaan: ”Ajattelin, että olin jo antanut kaikkeni”
Näyttelijä Amanda Pilke aloitti menestyksekkään uransa 12-vuotiaana Helmiä ja sikoja -elokuvasta. Heti seuraavasta leffaroolistaan Kielletyssä Hedelmässä Pilke sai parhaan sivuosan Jussi-palkinnon.
Pilkkeen tulevaisuus näytti ulkopuolisille selkeältä. Töistä ei ollut pulaa, sillä uusia rooleja sateli jatkuvalla syötöllä suurista elokuvatuotannoista.
Lopulta Pilke kuitenkin uupui. Hän päätti yllättäen vuonna 2012 jättää näyttelijäntyöt ja vetäytyä julkisuudesta.
Hiljaiseloa kesti noin kymmenen vuoden ajan, mutta nyt Pilke on jälleen palannut kameroiden eteen. Hänet nähdään toisessa pääosassa uudessa kotimaisessa rikosdraamasarjassa Rosvopankki, joka kertoo 1980-luvun loppua kohden kiihtyneestä suomalaisesta nousukaudesta ja sitä seuranneesta pankkikriisistä.
Pilke kommentoi paluutaan näyttelemisen pariin tuoreessa Helsingin Sanomien haastattelussa.
– Kyllähän aika, jonka olen ollut pois, tuntuu pitkältä. Päällimmäinen tunne on kiitollisuus uudesta projektista. Tämä työ oli tosi erilainen verrattuna niihin rooleihin, joita olen aiemmin tehnyt, Pilke kuvailee lehdelle.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Viime kesänä Pilke puhui vuosien takaisesta lopettamispäätöksestään avoimesti Kodin Kuvalehdelle. Haastattelussa Pilke paljasti sairastuneensa 2010-luvun alussa syömishäiriöön. Hän kärsi ortoreksiasta eli hänellä oli pakonomainen tarve syödä yliterveellisesti.
– Se oli tarvetta yrittää kontrolloida elämää. Että tästä syömisestä nyt ainakin pidän huolen, Pilke avasi Kodin Kuvalehdelle.
Noihin aikoihin Pilke kuvasi Aki Louhimiehen ohjaamaa Vuosaari-elokuvaa, jossa hänellä oli poikkeuksellisen raju rooli. Elokuvassa 21-vuotiaan Pilkkeen hahmoa muun muassa hyväksikäytettiin, ja mukana oli rajuja seksikohtauksia.
– Tuntuu, että kehonikin yritti kertoa, että ei ehkä ole hyvä juttu lähteä tähän elokuvaan. Oli kovat paineet ja olo, etten tiedä yhtään, mitä elämässä pitäisi tehdä.
Samana vuonna Pilke näytteli myös Antti J. Jokisen ohjaamassa Puhdistus-elokuvassa prostituoitua. Kuvauksia varten Pilkkeen piti nostaa painoaan ja kohottaa kuntoaan henkilökohtaisen valmentajan kanssa.
Näiden kahden roolin jälkeen Pilke uupui.
– Oli se absurdiakin, että olin 22-vuotiaana ollut alalla yli kymmenen vuotta ja ajattelin, että olen jo antanut kaikkeni.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kodin Kuvalehdessä Pilke kertoi tavanneensa miehensä Velimatin yhteisten tuttujen kommuunissa ja illanvietoissa. Velimatilla on Pilkkeen mukaan ollut olennainen osa siinä, että Pilke on päässyt toipumaan raskaista kokemuksistaan.
– Velimatti sanoi, että me voimme jakaa elämän yhdessä, mutta minun pitää oikeasti lähteä tutkimaan elämääni ja sitä, mitä haluan, eikä vain palloilla paikasta toiseen. Se oli minulle tarpeellinen pysähtyminen, Pilke muisteli haastattelussa suhteensa alkuaikoja.
Nykyisin Amanda Pilke ja Velimatti asuvat yhteisessä hirsitalossa maaseudulla, ja heillä on kaksi lasta, Tara ja Jalo.
Lähteet: Kodin Kuvalehti ja Helsingin Sanomat
Lue myös:
Raskaana oleva näyttelijä Saara Kotkaniemi poseeraa täysin alasti: ”Oma pallo”
Mimosa Willamo matkusti lomalle mysteerimiehen kanssa: ”Niin ihanaa, että melkein ällöttää”

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka