Kuva: Universal Music
Mikael Gabriel avautuu rehellisesti elämänmuutoksestaan: ”Jaksan paremmin myös vastoinkäymisiä”
Räppäri Mikael Gabriel, 31, aloitti pikkuhiljaa muutama vuosi sitten elämänmuutoksen, jonka myötä voi nykyään paremmin. Hän kertoo uusimmassa Instagram-julkaisussaan rehellisesti matkastaan parempaan hyvinvointiin.
– Oli aikoi vielä pari vuotta sit, kun mun elämästä puuttu kaikki rutiinit, rytmi oli hukassa ja voin todella huonosti. Mikään ei tuntunut miltään, eikä mua oikein kiinnostanut mikään. Halusin olla yksin ja yrittää vain turruttaa kaikki tunteet, Gabriel kirjoittaa.
Jokin kuitenkin naksahti paikoilleen ja pienillä muutoksilla arjessa Gabriel alkoi tehdä itselleen parempia asioita.
– Nopeasti aloin huomaaman muutoksen. Kun fiilis oli parempi niin sitä teki mieli jatkaa. Pikkuhiljaa alkoi muodostua rutiineja ja aloin olemaan tyytyväisempi itteeni ja elämääni.
Hän myöntää, että on myös tämän vuoden aikana käynyt aika alhaalla, mutta onneksi fiilis ja motivaatio pitää itsestä huolta on säilynyt.
– Siitä on tullut merkittävä osa mun elämää. Nykyään jaksan paremmin myös vastoinkäymisiä, enkä vaivu synkkyyteen niin helposti. Hyvä fiilis sisällä näkyy myös ulospäin.
– Mun matka on vielä kesken, mutta oon oppinut sen aikana paljon.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Mikael Gabriel avautuu podcastissa syistä, jotka johtivat pitkään taukoon uralla: ”Mulla oli tosi paha olla” Mikael Gabriel paljastaa podcastissa elämänsä merkittävän käännekohdan: ”Olen riisunut egoani siitä lähtien”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa