Vauvamasu ja 12 sentin korkkarit – Meghan valittaa raskausajastaan hovissa
Urastaan Ison-Britannian kuningashuoneen edustajana traumatisoitunut Sussexin herttuatar Meghan kertoi tänään Confessions of a Female Founders -podcastistaan Archien ja Lilibetin odottamisesta.
Tuolloin hän ja prinssi Harry olivat vielä kiinteä osa hovia, ja raskaana edustaminen tuli Meghanille tutuksi. Kumpikin raskauksista toi kropalle yli 30 kilon lisärasituksen. Silti hän steppaili urheasti viisituumaisissa eli 12–13-senttisissä koroissa.
Silloin Harryn kädestä pitäminen ei ollut ainoastaan herkkä signaali muille. Eleellä oli käytännön syy korkkareilla kävellessä.
– Koko painoni oli edessä. Siinä sitä vain menee ja ihmettelee, miten en horjahda eteenpäin naamalleni. Roikuin miehessäni aivan hänen vieressään, ja olin tyyliin ”älä vain anna minun kaatua!”, Meghan kertoo podcastissaan.
People tosin muistuttaa, että vuonna 2021 Lilibetiä odottaessaan Meghan oleili jo paljon Kaliforniassa ja pystyi toimimaan yksityisemmin eli järkevämmissä kengissä.
Tiistaina kuultu jakso oli Female Founders -podcastin ensimmäisen kauden viimeinen. Toista kautta Sussexien Archewell-yritykseltä ei enää tilattu.
Sarjassa hän on haastatellut naisyrittäjiä kaikilta elämänaloilta heidän menestyksistään ja epäonnistumisistaan nimenomaan bisneksensä alkuvaiheen rakentamisessa.
Viimeisessä jaksossa vieraana oli Spanx-merkin Sara Blakely. Mukaviin naisten vaatteisiin keskittyvän merkin perustaja Sara on pitänyt yhtenä tavoitteenaan maailman mukavimman korkokengän luomista ennen kuin jää eläkkeelle.
Lähde: Seiska
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- Sanna Marinin Joni-kullalta suorasanainen päivitys
- Netflixin mitta tuli täyteen – kukkaronnyörit kiinni Harrylta ja Meghanilta
- Harry ja Meghan taas pilkan kohteena