TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUKSELTA TOTAALINEN PERUNKIRJOITUS

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus julkaisee 21. tammikuuta tupla-dvd:n Perunkirjoitus. Dvd pitää sisällään kuusi pitkää ja viisi lyhyempää keikkataltiointia, musiikkivideoita, valokuvagallerioita ja ennenkuulemattomia demonauhoituksia. Kestoa Perunkirjoituksella on lähes yhdeksän tuntia, joten sisältöä riittänee useampaan katselukertaan.
###
Perunkirjoituksen taiteellisesta ja teknisestä toteutuksesta vastaa Risto Pohjonen, joka on näyttänyt aiemmin kyntensä mm. YUP:n Helppoa
katseltavaa -dvd:llä. Trio Niskalaukauksen dvd:llä Pohjosen ja yhtyeen yhteinen linjaus oli keikkataltiointeihin keskittyminen. Erilaiset
takahuonesekoilut keikan jälkeen jätettiin julkaisulta pois. Niskalaukaus suoritti niistä aikanaan osansa, mutta ei löytänyt arkistoistaan uutta ja ennennäkemätöntä esitettävää tältä taiteen
sektorilta. Keikkataltioinnit sen sijaan perustelevat olemassaolonsa niin yhtyeen kuin Pohjosenkin mielestä.
Syksyllä 2004 viimeiset keikkansa soittanut Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus oli lähtokohdiltaan marginaalibändi, joka kasvoi yhdeksi maamme suosituimmista yhtyeistä. Suosiota ei rakennettu laskelmoiden, kompromisseilla tai radioiden voimasoitolla, vaan keikoilla, jotka nousivat parhaimmillaan herätysjuhlan hurmostasolle. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus oli ensimmäinen laajempaan tietoisuuteen noussut yhtye, joka onnistui yhdistämään uskottavat suomenkieliset lyriikat
raskaaseen metallikitarointiin. Niskalaukaus määritteli uudelleen mainstreamin ja marginaalin väliset rajat ja jätti jälkensä suomalaisen rockmusiikin historiaan.
Perunkirjoitus-dvd:tä katsellaan ennakkoon yhtyeen Myspacessa osoitteessa www.myspace.com/timorautiainentrioniskalaukaus, jossa julkaistaan viikottain uusi video Risto Pohjosen ja dvd:n materiaalivalinnoissa avustaneen Henri Kirjavaisen kommentein.
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Perunkirjoitus 2dvd kaupoissa 21.1.2009
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi