Nanna Karalahden rintoja arvosteltiin törkeästi – lataa takaisin: ”Minulla ei ole ongelmia tissieni kanssa”
Hyvinvointiyrittäjä ja somevaikuttaja Nanna Karalahti julkaisi hiljattain oman Instagram-tilinsä Stories-osioon kuvakaappauksen yksityisviestistä, jonka oli vastaanottanut seuraajaltaan. Viestissä seuraaja arvosteli törkeästi Karalahden rintoja.
Myöhemmin Karalahti julkaisi ”tissicaseksi” nimeämänsä tapauksen jatkoksi postauksen, jossa ottaa voimakkaasti kantaa aiheeseen.
Postauksensa alussa Karalahti painottaa, että törkyviestit ovat somessa hyvin yleisiä, eikä niihin yleensä kannata tarttua. Tällä kertaa hän halusi kuitenkin jakaa ajatuksiaan arvostelusta ja suhtautumisestaan omaan itseensä.
– Ketään ei saa koskaan arvostella. Rakentavaa palautetta saa antaa, jos se on tarpeellista ja kehittävää ja sitä kysytään. Lähtökohtaisesti kuitenkaan kukaan ei tiedä toisen elämästä mitään: ei elämänkokemuksesta, sielunmaisemasta, hyvyydestä, pahuudesta eikä mistään muustakaan, Karalahti kirjoittaa.
Karalahden mukaan jokaisella ihmisellä tulee olla vapaus elää täysin omannäköistä elämäänsä.
Lisäksi Karalahti uskoo rakkauden olevan se, mitä tähän maailmaan tarvitaan lisää.
– Maailma on täynnä pinnallisuutta, epäaitoutta ja pahoinvointia. Mikään ei pelasta tätä paremmin kuin luonnollisuus, aitous ja hyvinvointi. Kaikista paras korjaaja on rakkaus, hän alleviivaa.
Lopuksi Karalahti kannustaa seuraajiaan armollisuuteen ja keskeneräisyyden hyväksymiseen.
– Mulla ei ole ongelmia mun tissien tai minkään muun kanssa – päin vastoin. Rakastan itseäni ja kaikkea itsessäni. Olenko täydellinen – en todellakaan, mutta olen juuri siksi. Onko luonteessa kehitettävää? On. Paljonkin! Tarviiko kuitenkaan nyt olla enempää? Ei tarvitse.
– Mitä haluan opettaa mun lapsille? Hyviä arvoja siitä miten ihmisiä kohdellaan, miten itseään arvostetaan. Kun riittää itselleen, riittää koko maailmalle, Karalahti summaa.
Lue myös:
Nanna Karalahdelta avoin tilitys ulkonäköpaineista: ”Treenasin, jotta näyttäisin joltakin”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Salatut elämät päättyy shokkiin!