20 keinoa lopettaa riidat parisuhteesta
Nämä neuvot voivat pelastaa parisuhteesi!
Jokaisessa parisuhteessa on omat ylä- ja alamäkensä. Riitoja tapahtuu väistämättä ja se on hyväkin asia, sillä niiden kautta pystytään tuomaan esille itseä vaivanneita asioita ja toivottavasti löytämään yhdessä ratkaisuja niiden selvittämiseksi. Tämä tietenkin onnistuu vain, jos riidat ovat rakentavia, eli eivät ole vain suunnattu toisen loukkaamiseen ja henkiseen pahoinpitelyyn.
Riidoille siis on oma paikkansa ja aikansa, mutta ne on myös osattava lopettaa, ennen kuin asiat etenevät tunnekuohujen vallassa liian pitkälle. Onneksi psykologit ovat perehtyneet asiaan syvällisesti yrittäessään selvittää, miten ihmissuhteet saadaan kestämään pidempään.
Tässä 20 keinoa, joilla riita saadaan loppumaan ja samalla varmistetaan parisuhteen jatkuminen.
1. Tee lista asioista, joita et hyväksy, ja pidä siitä kiinni
Suuri osa parisuhteen onnistumisesta luonnollisesti riippuu siitä, millaisen kumppanin valitset. Huono kumppani tarkoittaa myös huonoa parisuhdetta, vaikka miten kovasti yrittäisit. Vaikka ei ole hyvä olla liian tarkka ja valikoiva, on kuitenkin tärkeää tehdä lista asioista, joita ei vain kerta kaikkiaan voi hyväksyä parisuhteessa. Lista auttaa sinua huomioimaan varoitusmerkit heti niiden ilmaantuessa, eli toivottavasti riittävän varhaisessa vaiheessa.
Oleellisia kohtia listalla ovat luonnollisesti vihanhallintaongelmat ja yleinen ääliömäisyys, mutta kannattaa myös vältellä sellaisia vahvoja luonteenpiirteitä, kuten mustasukkaisuutta, takertuvuutta, julmia vitseiksi naamioituja kommentteja ja ilkeiden tekojensa vähättelyä.
Edellä mainitut luonteenpiirteet johtavat varmasti epäsuhtaiseen ja epäterveeseen parisuhteeseen, joten niiden kanssa tulee olla tinkimätön. Ei kannata ajatella, että jokin näistä asioista ei olisi niin iso ongelma, että sen takia kannattaisi erota. Jokaisen näiden piirteen takia täytyy erota, ellei halua joutua takuuvarmasti hankaluuksiin myöhemmin.
2. Kun riitelet, älä käytä sanaa ”sinä”, vaan ”me”
Älä syytä ja sysää ongelmia kumppanisi niskoille, vaan käsittele niitä yhteisinä asioina. Tällä tavalla et aseta häntä automaattisesti puolustuskannalle ja etäännytä häntä itsestäsi, vaan vahvistat yhteenkuuluvuuden tunnetta suhteessa.
3. Pidä puolisoa riidan aikana kädestä kiinni
Tämä korostaa, että olet hänen kanssaan. Kädestä pitäminen itse asiassa vapauttaa aivoissa kemikaaleja, joista tulee parempi olo ja suhtaudut kädestä pitämääsi henkilöön suopeammin. Tämä auttaa myös rauhoittumaan ja välttymään raivostumasta liikaa riidan aikana.
4. Tee hänelle kunnon kotiateria
Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta. Samaa pätee myös toisinpäin. Jos kumppanisi on ollut hieman äreä viime aikoina, kenties näinkin yksinkertainen asia saa hänet paremmalle mielelle. Voit tehdä huonotuuliselle rakkaallesi ruokaa ja tarjota hänelle juotavaa sekä mahdollisuuden rauhoittua ja rentoutua. Hyvin todennäköisesti hänen mielialansa kohenee, kun hieman hemmottelet häntä.
5. Älä odota niin kauan, että asia viilenee ja muuttuu katkeruudeksi
Kohtaa ongelmat heti, vaikka kyseessä olisi kuinka pieni asia. Pienillä ongelmilla on nimittäin taipumus kasvaa ja lopulta muuttua hyvin suuriksi, ellei niihin puututa ajoissa.
Onnelliset pariskunnat ovat tutkimusten mukaan sellaisia, jotka käsittelevät ongelmansa heti kun ne tulevat esille. Tällä tavalla ongelma käsitellään ja ratkaistaan jo ennen kuin sillä on mahdollisuus kehkeytyä riidaksi.
6. Muista kiittää myös kotitöistä
Naisten yleisin syy parisuhteesta lähtemiseen on se, että he kokevat että heidän kumppaninsa ei arvosta heidän panostaan arjen pyörittämiseen. Tämä on ymmärrettävää, sillä moni nainen tekee työpaikkansa lisäksi joka päivä myös kotona fyysistä kotityötä, josta ei tule kiitosta. Kiittäminen arkiaskareista molemmin puolin ei ole suuri vaiva, mutta se saa kumppanin hyvälle mielelle ja kokemaan olonsa arvostetuksi.
7. Muuttakaa arkiaskareet pakkopullan sijaan palveluksiksi toisillenne
Kun alat ajatella arkiaskareita palveluksena kumppanillesi, alat myös olla kiitollisempi, kun kumppanisi tekee niitä puolestasi. Näinkin yksinkertaisella suhtautumisen muutoksella voi hyvinkin olla ratkaisevan positiivinen vaikutus parisuhteeseen.
8. Paina mieleen, kun puoliso sanoo haluavansa jotain, odota jonkin aikaa, ja hanki se sitten hänelle
Tämä osoittaa hänelle, että oikeasti kuuntelet häntä ja on samalla helpoin keino luoda pomminvarma joululahjalista. Tämä tekee häneen myös vaikutuksen, sillä on todennäköisesti uskonut sinun jo unohtaneen, mitä hän oli aikaa sitten sanonut.
9. On tärkeämpää pitää molemmat tyytyväisinä, kuin olla itse aina oikeassa
On hyvin helppoa riidellä pienistä ja mitättömistä asioista vain siksi, että pääsee todistamaan olevansa oikeassa. Oikeassa olemisen tunne voi olla addiktoivaa, mutta useimmiten se aiheuttaa ainoastaan riitoja ja katkeruutta.
Kumppanisi katkeruus sinua kohtaan syntyy takuuvarmasti, jos vänkäät asioista, joilla ei oikeasti ole mitään väliä ja varsinkin jos vielä elvistelet sillä, että olit oikeassa. Jos asialla ei siis ole valtavaa merkitystä, älä vänkää siitä! Oikeassa oleminen ei ole niin tärkeää, että sen vuoksi pitäisi menettää parisuhde.
10. Jos tarvitset taukoa riidasta, ota tauko
Vanhan sanonnan mukaan, ”älä mene nukkumaan vihaisena”. Sanonta pitää paikkansa, mutta siihen on kuitenkin eräs tärkeä poikkeus. Parisuhteessa täytyy myös olla mahdollisuus painaa taukonappia ja jatkaa hankalan asian selvittelyä myöhemmin. Jos riita on monimutkainen, sen selvittelyyn voi mennä koko yö, jonka jälkeen molemmat ovat väsyneitä ja myöhästyvät töistä. Joskus joitakin asioita voi käsitellä hieman rauhallisemmin kunnolla nukutun yön jälkeen.
11. Jos sinua kohdellaan välinpitämättömästi, kerro miltä se sinusta tuntuu ja miksi
Tämä voi tuntua vaikealta, mutta älä pidättele tunteita sisälläsi. Riita ei ratkea sillä, että heität katkeria kommentteja, raivoat ja patoat kaiken sisällesi. Sinun täytyy puhua asioista suoraan ja kaunistelematta siitä näkökulmasta, mitä kumppanisi toiminta saa sinut tuntemaan ja miksi.
Useimmat ongelmat ihmisten välillä johtuvat huonosta kommunikaatiosta. Jos toinen ymmärtää, mitä ajattelet tilanteesta ja miksi se satuttaa sinua, hän ei enää toimi sillä tavalla. Jos hän silti jatkaa samalla linjalla, vaikka tietää että se satuttaa sinua, tiedät että sinun ei kannata enää haaskata aikaasi hänen kanssaan.
12. Kysy, haluaako huonolla tuulella oleva puolisosi neuvoja vai olan, johon tukeutua
Jotkut ihmiset haluavat huonolla tuulella ollessaan vain purkaa tunteitaan. Jotkut voivat vastaanottaa apua ja neuvoja. Et tiedä kumpaa tyyppiä kumppanisi edustaa, ellet kysy! Kerro myös hänelle kumpaa toivot häneltä. Tulet yllättymään, miten asiat helpottuvat tämän jälkeen.
13. Älä koskaan valita puolisostasi ystävillesi tai perheellesi – tee se mieluummin terapeutille tai päiväkirjaan
Miksi? Koska pitkään sen jälkeen kun olet jo antanut puolisosi synnit anteeksi, perheesi ja ystäväsi vielä muistavat ne. Ja koska he muistavat sinun valituksesi, he alkavat kysyä sinulta, miksi vielä olet hänen kanssaan. Jos siis valitat kumppanistasi perheellesi ja ystävillesi, varmistat ainakin sen, että he alkavat vihata häntä.
14. Järjestä hänelle aina aikaa, vaikka olisit kuinka kiireinen
Parisuhteen onnistumisen kannalta on erittäin tärkeää löytää yhteistä aikaa. Jos et vietä laatuaikaa puolisosi kanssa, alatte tahtomattanne ajautua erilleen. Tulet huomaamaan, että sanonta ”poissa silmistä, poissa mielestä” pitää paikkansa.
15. Myös oma aika on tärkeää
Yhteinen laatuaika on ensiarvoisen tärkeää, mutta se ei tarkoita, että pariskunnan tulisi olla koko ajan yhdessä, koska silloin alkavat puheenaiheet olla vähissä, kun ei ole toiselle mitään kerrottavaa omasta päivästä ja kokemuksista. Yhteiselon lisäksi molemmilla tulee olla myös omat elämät.
16. Katsokaa yhdessä komediaa
Tutkimusten mukaan vain kymmenenkin minuutin nauraminen päivässä kasvattaa yhdessä pysymisen todennäköisyyttä jopa 75 %. Komedioilla on lisäksi taipumus yhdistää ihmisiä tunnetasolla. Nauraminen yhdessä vapauttaa ”rakkaushormoni” oksitosiinia, joka korostaa yhteistä hyvän olon tunnettanne.
17. Harrastakaa seksiä – usein
Luulisi, että tämä on itsestäänselvyys, mutta monille se ei valitettavasti ole. Seksi vapauttaa edellä mainittua oksitosiinia ja endorfiineja, jotka vahvistavat hyvän olon lisäksi yhteenkuuluvuuden tunnetta. Monille seksi on paras keino tuntea olevansa kumppaninsa rakastama. Jos seksiä ei harrasteta, alkaa syntyä etääntymisen tunnetta. Pyrkikään harrastamaan seksiä vähintään kaksi kertaa viikossa.
18. Kohteliaisuuksien antaminen ei maksa mitään, mutta ne ovat mittaamattoman arvokkaita
Puolisosi tuntee olonsa suhteessa yksinäiseksi, jos hän ei saa sinulta minkäänlaisia kohteliaisuuksia, jolloin hän voi lopulta alkaa etsiä niitä muualta. Jos huomaat, että kumppanillasi on stressiä tai huono päivä, kehu häntä jostain. Voi olla, että hän jopa palauttaa palveluksen.
19. Tunnista, koska puolison käytös muuttuu vahingolliseksi, äläkä pelkää hakea apua tai erota
Parisuhde on hyvä vain, jos se on terveellisellä pohjalla. Jos huomaat, että asiat ovat huonosti, on sinun vastuullasi ottaa asia esille ja hakea ulkopuolista apua, jos ette itse pysty ratkaisemaan ongelmianne. Jos tämänkin jälkeen huomaat olevasi ahdistunut aina hänen lähellään ja jos hän edelleen loukkaa sinua jopa yhä pahemmin, sinun on aika tehdä päätös lähteä suhteesta varmistaaksesi edes oman hyvinvointisi.
20. Opettele puhumaan siten, että puolisosi ymmärtää sinua
Kuten kohdassa 11 mainittiin, onnistunut kommunikaatio on ensiarvoisen tärkeää. Joskus tärkeintä ei kuitenkaan ole se mitä sanot, vaan miten tulkitset tilanteen. Opettele tunnistamaan kumppanisi tapa reagoida asioihin, jolloin sinun on helpompi oppia kommunikoimaan hänen kanssaan rakentavasti.
Lähde: YourTango
Kuva: Pixabay
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Maria Veitola pakkasi kamansa: ”Minä muutin, ei perheeni”
- Mikko ja Helena Koivun erodraamassa uusi shokkikäänne
- Kasinorakastajan blogi: Nettikasinoiden syyskuun uutuuspelien katsaus
- Archie Cruz järjesti raskaana olevalle Iida Vainiolle syntymäpäiväyllätyksen – Söpö kuva parista julki
- Mikko Koivu ja Natalie-rakas supisuomalaisissa syyspuuhissa – kuvat
- Kasinorakastajan blogi: Miten tietää, mitä pelata ja missä?
- Raskaana oleva Iida Vainio ilmestyi kameroiden eteen – näin upealta hän näyttää nyt
- Sara Parikka avautuu itkuisesta arjestaan – ”En jaksa enää”
- Helena Koivu käänsi katseita Turussa – tiukat trikoot varastivat kaikkien huomion
- Prinssi Harry ja herttuatar Meghan: ero tulossa?