Helmeri Pirisen ja Anu Puumalaisen suhde joutui koetukselle Selviytyjien myötä – ”En palannut takaisin vanhaan”
Syksyllä starttaavassa Nelosen Selviytyjät Suomi -ohjelmassa kisaava Helmeri Pirinen ja hänen puolisonsa Anu Puumalainen ovat käyneet suhteessaan läpi monenlaisia raskaita vaiheita. Big Brotherissa kaksi vuotta sitten tavannut pariskunta erosi hetkellisesti lokakuussa 2020, mutta palasi pian taas takaisin yhteen.
Nyt kaksikko elää uusperhearkea yhteisessä kodissa Hyvinkäällä. Kaksikko muutti saman katon alle juuri ennen Helmerin lähtöä Selviytyjien kuvauksiin.
Erossa oleminen tv-kuvausten aikana ei ollut kummallekaan parisuhteen osapuolelle helppoa. Helmeri kertoo, että ikävä iski heti Helsinki-Vantaan lentokentällä. Etenkin yöt olivat Helmerille vaikeita, sillä silloin hänellä oli aikaa miettiä pariskunnan suhdetta syvemmin.
– Tuollaisessa paikassa, missä on paljon omaa aikaa eikä häiriötekijöitä ympärillä, tulee aika paljon kotiasiat mieleen ja etenkin se, että mitä voisi tehdä suhteessa paremmin, ja mitä tässä elämässä nyt oikein on tapahtumassa, Helmeri sanoo Metropolille Selviytyjät Suomi -ohjelman pressitilaisuudessa.
Helmeri paljastaa tehneensä tärkeitä oivalluksia reissun aikana.
– Minulle kirkastui vielä selkeämmin, että kuinka hieno kumppani minulla oikeasti on vierellä. Selviytyjien jälkeen olen pyrkinyt huomioimaan Anua entistä paremmin arjessa.
– Lisäksi olen oppinut arvostamaan monia pieniä asioita, mitä en aikaisemmin ole edes ymmärtänyt arvostaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Helmerin mielestä on hienoa, että Selviytyjissä tehdyt oivallukset eivät ole muutamassa viikossa unohtuneet.
– Kyllä nämä asiat ovat jääneet pysyvästi elämään. En palannut takaisin vanhaan heti parin viikon jälkeen Selviytyjistä, Helmeri naurahtaa.
– Kisa oli uskomaton kokemus. On ihmeellistä, kuinka silloin kun ympäriltä riisutaan kaikki tärkeät asiat pois, kuten läheiset, perhe ja parisuhde, niin silloin vasta ymmärtää niiden todellisen merkityksen, mies pohtii.
Lue myös:
IL: Yllättäen yhteen palanneet BB-Anu ja Helmeri etenevät vauhdilla – muuttavat avoliittoon!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun