Kuva: AOP
Pääsemmekö sittenkin festareille tänä kesänä? Ministeriö kertoi yleisötapahtumien järjestämistä koskevista suunnitelmistaan
Opetus- ja kulttuuriministeriö kertoi maanantaina 22. maaliskuuta yleisötapahtumien järjestämiseen liittyvistä suunnitelmistaan.
Tapahtuma-ala on yksi eniten koronapandemiasta kärsineitä aloja, minkä takia eduskunnalta on vaadittu nopeita toimia tilanteen elvyttämiseksi. Tapahtumia ei kuitenkaan voida alkaa järjestämään ennen kuin tautitilanne on parantunut huomattavasti nykyisestä.
Ministeriö on laatinut niin sanotun exit-suunnitelman, joka on jaettu kolmeen erilaiseen askeleeseen.
Ensimmäisessä askeleessa voitaisiin järjestää yli 50 henkilön yleisötilaisuuksia, mikäli koronan tautimäärät laskisivat useammalla alueella perus- ja kiihtymisvaiheeseen, eli valtakunnallisen ilmaantuvuusluvun tulisi olla alle 75. Suomen ilmaantuvuusluku on nyt noin 170.
Tällöin tapahtumajärjestäjän tulisi osoittaa yleisölle ennakkoon suunniteltu paikka ja seurueilla pitäisi olla mahdollisuus välttää lähikontaktia toisiinsa.
Jotta ensimmäisestä vaiheesta voitaisiin siirtyä toiseen vaiheeseen, eli isompien yleisötilaisuuksien järjestämiseen, tulisi epidemiatilanteen olla laskussa koko maassa yhteensä kolmen viikon ajan. Lisäksi valtakunnallisen tapausilmaantuvuuden olisi tällöin oltava alle 50.
Kolmanteen vaiheeseen siirtyminen tarkoittaisi rajoitusten poistumista, jolloin uusia tartuntoja ilmaantuisi enää satunnaisesti ja riittävä rokotekattavuuden taso olisi saavutettu.
– Odotamme nyt kaikki epidemiatilanteen helpottumista, jolloin myös tapahtumia päästään jälleen avaamaan, toteaa Tapahtumateollisuuden johtaja Maria Sahlstedt ministeriön laatimassa tiedotteessa.
Lähde: MTV Uutiset
Lue myös:
Paula Vesalan kirvespuheet ja naisministerien syyttäminen aiheuttivat kohun somessa – puolustautuu Twitterissä: ”Tämä on aivan asian vierestä keskustelua”
Valavuori Live: Aki Mannisen tueksi syntynyt lähes kansanliike – jopa Teemu Selänne osallistui keskusteluun: ”Tärkeää asiaa!”
Posti teki todellisen emämokan – Selviytyjät-tähti ja suosikkilaulaja ihmeissään: ”Ylitetään tietty raja”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan