Seiska: Susanna Indrénin erosotku Samulista pahenee – ”Uhkasi katkoa sormeni!”
Salatut elämät -sarjasta tuttu Susanna Indrén, 53, käy läpi sotkuista eroa itseään 26 vuotta nuoremmasta miehestään Samulista.
Pariskunnan tiet erkanivat rajujen riitojen sävyttämänä viime syksynä, mutta toissa viikolla he kertoivat onnellisina Seiskan yhteishaastattelussa palanneensa yhteen.
Pian haastattelun jälkeen Samuli otti yhteyttä Seiskaan ja kertoi, että pariskunta oli ajautunut rajuun riitaan kotona.
– Riita sai alkunsa nimittelystä. Susanna haukkui minua iilimadoksi, joka ei osaa siivota tai kykene maksamaan vuokria. Myöhemmin tilanne äityi siihen pisteeseen, että Susanna uhkasi ystävänsä kanssa katkoa sormeni, joten pakenin keskellä yötä asunnostamme ja soitin poliisit paikalle, Samuli kertoi.
Susanna kiisti Seiskalle sormien katkomisella uhkailun ja vakuutti myös ettei ole käyttänyt huumeita ja alkoholia, niin kuin Samuli on väittänyt.
Samuli on nyt turvautunut poliisin apuun saadakseen tavaransa pois pariskunnan kodista.
– Susanna ei suostunut antamaan tavaroitani minulle eikä vanhemmilleni, joten minun ei auttanut muuta kuin olla yhteydessä virkavaltaan. Haemme tavarani poliisien kanssa. En olisi koskaan uskonut, että hän uhkaisi henkeäni, Samuli kertoi Seiskalle Pasilan poliisiasemalla.
Samulin mukaan suhde on nyt ohi. Hän on muuttanut ystävänsä luo ja sanoo, ettei ole saanut välikohtauksen jälkeen nukuttua järkytykseltään.
Samuli kertoi Seiskalle, ettei halua palata enää yhteen Susannan kanssa, sillä hän on ymmärtänyt ettei välejä voi enää korjata, eikä hän halua leimautua uudeksi ”Matti ja Mervi” -pariskunnaksi.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä hän vihdoin on! Uudesta TTK-juontajasta julkaistiin paljastusvideo
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Kasinorakastajan blogi: Märkiä unelmia ja pimeää huumoria
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo