Shokkiputoaminen MM-kisoista! Lauri Marjamäki lytättiin välittömästi – "Historian huonoin maajoukkuevalmentaja"
Selkeänä ennakkosuosikkina eiliseen puolivälieräotteluun Sveitsiä vastaan luistellut Suomi hävisi pelin sensaatiomaisesti 2-3 ja putosi Tanskan MM-kisoista. Tämä oli ensimmäinen kerta vuoden 1972 jälkeen, kun Suomi hävisi Sveitsille MM-kisoissa.
Sveitsi eteni neljän parhaan joukkoon ja suomalaisessa sosiaalisessa mediassa tappion syyt vuodatettiin suoraan Leijonien päävalmentajan Lauri Marjamäen niskaan. Ensi kaudella KHL-jokkue Jokereita valmentava Marjamäki ei ole saanut lainkaan menestystä arvokisoista Leijonien päävalmentajana. Neljistä arvokisoista ei ole tullut yhtäkään mitalia. 2016 World Cupissa Suomi hävisi kaikki pelinsä ja sai tehtyä ainoastaan yhden maalin koko turnauksen aikana.
Monien suomalaisten ja jopa ruotsalaisten asiantuntijoiden mielestä Marjamäki ylipeluutti armotta Suomen ykköspelaajia, minkä vuoksi he väsyivät eivätkä enää jaksaneet antaa parastaan silloin, kun sitä oikeasti tarvittiin, eli kuolemanpelissä.
Marjamäen otteisiin Leijonien peräsimessä ei oltu tyytyväisiä myöskään somessa.
– Lauri Marjamäki taitaa olla kaikkien aikojen huonoin maajoukkuevalmentaja.
– Marjamäki valmensi ylivoimaisen ennakkosuosikin masentavaan lopputulokseen.
– Jääkiekkoa pelataan viidessä maassa ja Suomi sijoittui kahdeksanneksi. Hyvä Late!
– Onneksi jäi viimeiseksi Suomen peliksi, jossa Lauri Marjamäki toimii päävalmentajana.
Lisää somekommentteja voi lukea osoitteessa Leijonat.com!
Lähde: Leijonat.com
Kuva: Leijonat.com / Ilari Isotalo
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Aleksi Valavuori väitti hoitaneensa verovelkansa – ulosottorekisterissä näkyy yhä yli miljoona euroa
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa