
10-vuotta täyttävä Summer Up kerää paikalle myös julkkiksia
Huomenna käynnistyvään Summer Up -festivaaliin Mukkulan rannalle on tänäkin vuonna rakennettu erillinen VIP-alue, jonne on kutsuttu ajankohtaisia vieraita. Julkisuuden henkilöistä ainakin Esko Eerikäinen, Jethro Rostedt, Martina Aitolehti, Anni Uusivirta, Essi Pöysti, Teuvo Loman, Olli Saarela, Henna Kalinainen, Katrie Dahler, Anni Griinari, Suvi Pitkänen, Teppo Säkkinen ja Katri Sorsa ovat tulossa paikalle juhlimaan 10-vuotiasta festivaalia.
Julkkisten lisäksi VIP-alueelle on riittänyt paljon halukkaita, sillä se on loppuunmyyty. VIP-alue sijaitsee laiturilavalla järvimaiseman tunnelmassa, josta molempien lavojen keikat on nähtävissä screenien välityksellä. Muille festivaalivieraille on puolestaan avattu ensimmäistä kertaa Theron Cateringin toteuttama ravintolamaailma, jossa pääsee nauttimaan ensiluokkaisista makuelämyksistä perinteisen festivaaliruuan lisäksi. Tarjolla on ruokia jokaiseen makuun niin Aasiasta, Amerikasta kuin Suomestakin – sushista salaatteihin.
Sekä VIP-vieraita että muita kävijöitä viihdyttämässä ovat urbaanin musiikin kärkinimet. Viikonlopun aikana lavalla nähdään mm. Kapasiteettiyksikkö, Mohombi, Jukka Poika, Cheek, JVG, Elokuu ja GG Caravan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Sureva Joel Harkimo: ”Ei vois olla enempää päin persettä”
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Sureva Joel Harkimo: ”Ei vois olla enempää päin persettä”
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!