
Äiti lähti viikoksi bilettämään – isoäiti teki kotoa järkyttävän löydön
Äärimmäinen lapsen heittellejättötapaus kuohuttaa Venäjällä. Kirovissa asuva 21-vuotias äiti jätti kolmevuotiaan tyttärensä yksin kotiin viikoksi. Kaiken lisäksi hän katkaisi asunnosta vedet, joten lapsi ei saanut edes vettä juodakseen. Tyttö kuoli nälkään ja janoon.
Vielä järkyttävämmäksi tapauksen tekee se, että äiti oli biletysreissulla kavereidensa kanssa.
Tytön löysi äidinäiti. Mummo oli tuomassa lapselle syntymäpäivälahjaa ja vastassa oli pahin mahdollinen näky. Isoäiti on kertonut, että hän oli tyttärensä kanssa päivittäin tekemisessä sosiaalisen median välityksellä. Tämä oli pokkana väittänyt, että hänellä ja tytöllä on kaikki kunnossa.
Isoäiti on luonnollisesti erittäin järkyttynyt pikkutytön kohtalosta. Hän on kertonut, että hänen tyttärensä on käsittämättömän kylmän oloinen. Ei itke ja vastailee kysymyksiin ikään kuin kyseessä olisi pikkujuttu. Isoäidin mukaan tyttärellä ei kuitenkaan olisi mielenterveysongelmia. Äiti on vangittu.
Asiasta uutisoi Metro-lehti.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut