Huhtikuussa järjestettävän Summer Up Cruisen artistikattaus julkistettu!
Toista kertaa 21. huhtikuuta 2013 järjestettävä Summer Up Cruise tuo Itämeren suurimmalle risteilijälle soolouralle palaavan, Fintelligens-yhtyeestä tunnetun Elastisen. Ensimmäinen Summer Up Cruise myytiin loppuun ennätysajassa ja Elastisen esiintyminen tulee olemaan ensimmäinen soolokeikka Fintelligensin jäätyä keikkatauolle.
Muut taattua Summer Up bilefiilistä laivalle tuovat artistit ovat koko kansan tietoisuuteen Häissä-kappaleella noussut JVG, toisen albuminsa joulukuussa julkaiseva Brädi, komeetan lailla tänä vuonna noussut reggaeartisti Raappana ja crime popin sanansaattaja Aste. Silja Europan kyydissä huhtikuussa matkaa myös tapahtuman juontajan roolissa toimiva Radio NRJ:n Jussi Ridanpää.
Summer Up Cruisella musiikki ei lopu kesken, sillä artistien lisäksi läpi risteilyn jatkuvasta juhlimisesta pitävät huolen tusinan verran Suomen eturiviin kuuluvia deejiitä mm. Mista-S, Rascal, Polarsoul ja monien suomalaisten rap-artistien keikkadeejiinä toiminut DJ Komet.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- Sanna Marinin Joni-kullalta suorasanainen päivitys