Kammottava lihansyöjähuume rantautui Yhdysvaltoihin – ei heikkohermoisille!
[jwplayer]http://youtu.be/CB5yt7WK6Qw[/jwplayer]
Venäjältä alkunsa saanutta Krokodil-nimistä huumetta on alettu käyttää ainakin Arizonan osavaltiossa. Huumeen vaikutus käyttäjiin on erityisen kammottava ja yleensä johtaa kuolemaan kolmessa vuodessa. Aineen alkuperämaassa Venäjällä Krodolilia suoneensa ruiskuttaneita arvioitiin vuonna 2010 olleen sadan tuhannen ja miljoonan väliltä.
Kotitekoisen kodeiinia, fosforia, jodia ja muita sivuaineita sisältävän Krokodilin vaikutukset käyttäjän kehoon ovat erittäin kammottavat, kuten yllä olevan YLE:n uutisten Venäjän 2011 tilanteesta esitetystä raportista näkyy. Aine vaurioittaa luita ja kudosta siten, että esim. leukaluita voi mennä kuolioon jolloin ne täytyy amputoida, ja liha alkaa mädäntyä ihon alla. Käyttäjille aiheutuneet kammottavat vammat saavat ihon näyttämään krokotiilin muhkuraiselta nahalta, josta huumeeen käyttönimi on saanut alkunsa. Ainetta kutsutaan tieteellisemmällä nimitykseltä desomorfiiniksi.
Käyttäjät suodattavat ja keittävät huumetta ennen suoneen ruiskuttamista ja kuvittelevat että epäpuhtaudet poistuvat, mutta arizonalaisen myrkytyskeskuksen lääkärin Frank LoVecchion mukaan he ovat väärässä ja huumeen rantautuminen Yhdysvaltoihin on hyvin pelottavaa.
LoVechhion mukaan huumetta käytetään sen erittäin halvan hinnan ja sen vuoksi, että sitä voi tehdä itse. Huume maksaa vähintään 20 kertaa vähemmän kuin heroiini, mutta aineen vaikutus on samanlainen kuin heroiinin. Krokodile aiheuttaa myös erittäin voimakasta riippuvuutta.
Lähde: Huffington Post
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Sanna Marin ja Joni-rakas bongattiin baarista – kiskoivat juomia kaksin käsin
- Alexander Stubb esittelee mökkinsä hulppean saunan – katso upeat kuvat!
- Suomi nousi kohti kärkeä Euroviisujen vedonlyönnissä – Näin korkealla Suomi jo on!
- Kohu euroviisuissa! Kiusallinen video Käärijästä leviää: ”Pyynnöistäni huolimatta videota ei ole poistettu”
- Kasinorakastajan blogi: Ei vetoja pöytälaatikkoon toukokuussa!
- Huh! Vilahtiko Windows95manin kives euroviisuissa?
- Seiska: Mikko Leppilammen tutkinnassa uusi käänne
- Erika Vikman räväyttää jälleen – esiintyi pelkässä läpinäkyvässä paidassa nännit teipattuina
- Erja Lyytinen kuumissa bikinikuvissa: ”Ostin bikinit second hand -kaupasta 25 vuotta sitten”
- Seiska: Mikko Leppilammen väitetystä seksuaalisesta häirinnästä on tihkunut uutta tietoa julkisuuteen
- Sanna Marin ja Joni-rakas bongattiin baarista – kiskoivat juomia kaksin käsin
- Huh! Vilahtiko Windows95manin kives euroviisuissa?
- Kohu euroviisuissa! Kiusallinen video Käärijästä leviää: ”Pyynnöistäni huolimatta videota ei ole poistettu”
- Alexander Stubb esittelee mökkinsä hulppean saunan – katso upeat kuvat!
- Suomi nousi kohti kärkeä Euroviisujen vedonlyönnissä – Näin korkealla Suomi jo on!