Kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämiseksi kerännyt jo yli 20 000 nimeä
Allekirjoitusten kerääminen turkistarhauksen lopettamiseen tähtäävään kansalaisaloitteeseen aloitettiin toukokuun puolivälissä. Järjestöt ovat tyytyväisiä kampanjan etenemiseen, mutta muistuttavat, että jokainen allekirjoitus on tärkeä.
– Kansalaisaloitteeseen on kerätty nimiä nyt puolentoista kuukauden ajan. Nimiä on saatu hyvin, ja kansalaisten vastaanotto on ollut erittäin positiivista. Haluamme kuitenkin painottaa, että 50 000 nimen kerääminen vaatii jatkuvaa työtä suurelta joukolta vapaaehtoistoimijoita, muistuttaa Animalian toiminnanjohtaja Kati Pulli.
Nimien kerääminen tapahtuu tällä hetkellä suurimmaksi osaksi kaduilla ja tapahtumissa ihmisiä kohtaamalla. Sähköistä nimenkeruumahdollisuutta ei toistaiseksi ole olemassa.
– Vaikka kampanja näyttää etenevän erinomaisesti, on yli puolet työstä vielä tekemättä, ja tarvitsemme työn loppuun saattamiseen jatkuvasti vapaaehtoisten panosta. On ollut hienoa huomata, että kampanjaan on liittynyt aivan uusia vapaaehtoisia, jotka ovat keränneet nimiä esimerkiksi työpaikoillaan ja lähipiirissään. Ilman upeita vapaaehtoistoimijoitamme tavoitteen saavuttaminen olisi täysin mahdotonta, Pulli jatkaa.
Järjestöjen tavoitteena on saavuttaa 25 000 nimen puolivälitavoite heinäkuun alkuviikkoina. Allekirjoituksia kerätään lukuisissa kesän tapahtumissa. Tulevana viikonloppuna kerääjät jalkautuvat mm. Helsinki Pride 2012 -tapahtumaan ja Tuska-festivaaleille. Viikon kuluttua nimiä kerätään esim. Turun Ruisrockissa. Uudet vapaaehtoiset ovat tervetulleita mukaan kampanjaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- Sanna Marinin Joni-kullalta suorasanainen päivitys