
Kohublondin työharjoittelu johti pitkään sairausputkeen – ambulanssilla sairaalaan!
Realitysarjoista tuttu, nykyisin lähihoitajaksi opiskeleva povipommi Marianne Kallio kertoo blogissaan kahden kuukauden sairausputkesta, joka alkoi kun hän aloitti työharjoittelun marraskuussa.
– Aloitin työskentelyn työpaikassa jossa oli sisäilmaongelmia sekä todennäköisesti myös homeongelmia monenlaisten vesivahinkojen lisäksi. Sairastan entuudestaan astmaa ja olen myös allerginen. Aloitettuani työt kyseisessä työpaikassa sairastuin pian side-ja sarveiskalvontulehdukseen, josta toivuttuani tulehdus iski korvaani. No kuinka kävikään sekä keskikorvantulehdus, että korvakäytäväntulehdus olivat päällä samanaikaisesti. Nämä molemmat tulehdukset veivät yhtäaikaisesti lähes kokonaan kuulon korvastani. Ritinää, rätinää ja epämääräisiä kaikumisia korvaan tuli senkin edestä. Korvatulehduksen jyllätessä päällä olin puolitoista viikkoa kovassa flunssassa.
Lisäksi Mariannella oli samaan aikaan vielä poskiontelotulehdus. Hän kävi kuitenkin koko ajan sinnikkäästi töissä.
– Tässä pyörityksessä kävin töissä monenlaisten antibioottien voimalla aamu- ja iltavuoroissa. Töissä pamahti päälle hengitysvaikeudet, ihon kutina punoituksineen.
Marianne sai kuulla, että muutkin olivat saaneet samanlaisia oireita.
– Asia tuli ilmi keskustellessani työharjoittelupaikkani ohjaajan kanssa. Hän kertoi, että heillä on muutamia ihmisiä lopettanut työskentelyn saatuaan vastaavanlaisia ongelmia. Yhtään viikkoa edellä mainitussa ilmastointiongelmaisessa työharjoittelupaikassa en ollut terve.
Marianne on syönyt marraskuun jälkeen neljä antibioottikuuria, joista viimeisimmän päätteeksi hän joutui sairaalaan.
– Tämän kuurin loputtua tulin päivän aikana todella sairaaksi, eikä edes vesi pysynyt sisälläni. Yleiskunto romahti tuntien aikana. Niinpä matka jatkui ambulanssilla sairaalaan eristykseen, jossa 3 erilaista lääke- ja nesteytystippaliuosta, jotka saivat palautettua jokseenkin normaaliolotilaan kroppani.
Marianne suuntaa seuraavaksi erikoislääkärin tutkimuksiin.
Koko kirjoitus Marianne Kallion blogissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa