Loppuuko Euroviisujen pölyttyneisyys tähän biisiin: Dupstepiä, tissejä ja pyllyjä!
Euroviisuja on syytetty vanhanaikaisuudesta. Ja tottahan se lienee, että viisuissa on iät ja ajat laulaa loikuteltu universumia suuremmasta hyvästä, ja oli kysessä humppa tai balladi, tietyllä tavalla sen ”on pitänyt” kuulostaa euroviisulta.
Lordin Hard Rock Hallelujah oli vuonna 2006 osoitus siitä, että on jo aika tulla tälle vuosituhannelle. Voitto tulla tupsahti, mutta siitä huolimatta suurin osa viisubiiseistä on sitä samaa lällätystä.
Tänä vuonna viisut lauletaan Malmössä. Finaali on 18. toukokuuta. Ainakin yksi edustusmaista aikoo näyttää, että muumiot ovat erikseen.
Montenegron edustaja Who See apurinaan Nina Žižić esittää – mitäs muutakakaan kuin tämän ajan musaa – dubstepiä. Kappaleen nimi on Igranka, ja se tarkoittaa tanssia.
Tanssia onkin luvassa, ainakin esittelyvideolla. Jos tämä setti nähdään lavalla, euroviisuvanhuksilta tippuu nitrot huulesta. Videolla nimittäin on luvassa hyllyviä pakaroita ja jojottelevia tissejä. Naiset ottavat toisistaan mittaa häkissä otellen.
Tarttuuhan tuo biisi, kieltämättä. Täällä
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Beckhamien perhedraama syvenee – olivat törmätä toisiinsa ökylomalla
- Sureva Joel Harkimo: ”Ei vois olla enempää päin persettä”
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”