Maailman seksikkäimmästä opettajasta suuren muotibrändin uusi kasvo
28-vuotias Pietro Boselli jätti jokin aika sitten matematiikan opettajan työt Lontoossa ja aloitti täysipäiväisen työn mallina. Nyt mies on tehnyt sopimuksen muotitalo Armanin kanssa ja hän esiintyy brändin urheiluvaatteiden mainoskuvissa.
Boselli on kertonut aina halunneensa työskennellä mallina, mutta päätti kuitenkin ensin rakentaa akateemisen uran.
– Ajattelin, että akateemisissa ympyröissä ihmiset katsoisivat minua alaspäin. Mutta rakastan sitä, että yhtenä päivänä olen seminaarissa huippuakateemikkojen kanssa ja seuraavana olen muotinäytöksessä huippusuunnittelijoiden kanssa.
Italiasta Veronan läheltä kotoisin oleva Boselli asuu nykyään Lontoossa ja käy kaksi kertaa päivässä kuntosalilla pitämässä vartalonsa kunnossa. Lisäksi hän noudattaa tarkkaa ruokavaliota.
Vaikka kuvaukset ja näytökset työllistävät häntä nyt hyvin, ei Boselli ole hylännyt akateemisuutta täysin, vaan hän aikoo palata koulutustaan vastaaviin töihin myöhemmin elämässään.
Good morning sleepy face ???? #6am
Kuva, jonka Pietro Boselli (@pietroboselli) julkaisi
Lähde: The Telegraph
Kuvat: Pietro Boselli Instagram
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Sanna Marin ja Joni-rakas bongattiin baarista – kiskoivat juomia kaksin käsin
- Alexander Stubb esittelee mökkinsä hulppean saunan – katso upeat kuvat!
- Suomi nousi kohti kärkeä Euroviisujen vedonlyönnissä – Näin korkealla Suomi jo on!
- Kohu euroviisuissa! Kiusallinen video Käärijästä leviää: ”Pyynnöistäni huolimatta videota ei ole poistettu”
- Kasinorakastajan blogi: Ei vetoja pöytälaatikkoon toukokuussa!
- Huh! Vilahtiko Windows95manin kives euroviisuissa?
- Seiska: Mikko Leppilammen tutkinnassa uusi käänne
- Erika Vikman räväyttää jälleen – esiintyi pelkässä läpinäkyvässä paidassa nännit teipattuina
- Erja Lyytinen kuumissa bikinikuvissa: ”Ostin bikinit second hand -kaupasta 25 vuotta sitten”
- Seiska: Mikko Leppilammen väitetystä seksuaalisesta häirinnästä on tihkunut uutta tietoa julkisuuteen