Internetissä leviävän huhun mukaan käärme olisi syönyt miehen viime syksynä Intiassa. Alla olevassa kuvassa näkyy suuri Python-käärme, joka on ilmeisesti syönyt jotain ihmisen kokoista. Kuvan aitoudesta ei ole takeita, eikä siitä löydy tarkempia tietoja. Arvelut kuvan ottopaikasta vaihtelevat Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan välillä, mutta yleisesti ollaan sitä mieltä että kuvassa oleva käärme on voinut syödä ihmisen.
Hoax Slayer -sivuston mukaan kuva on väärennös. Lukuisat muut sivustot puolestaan uskovat kuvan aitouteen. Yhden sivuston mukaan kuva olisi otettu Intiassa, jossa tämä suuri käärme olisi syönyt humalassa nukkuneen ihmisen. Toisen version mukaan käärme olisi syönyt naisen Etelä-Afrikan Durban Northissa ja kuvan olisi ottanut reportteri.
Netissä on aiemminkin levinnyt viraalisti huhuja ihmisen syöneestä käärmeestä. Muutama vuosi sitten levinneen sinnikkään huhun mukaan suuri käärme olisi syönyt puistonvartijan Intiassa. Lukuisista huhuista ja alla olevasta kuvasta huolimatta virallisesti vahvistettuja raportteja yhdestäkään ihmisen syöneestä käärmeestä ei ole.
Alla olevan kuvan aitoudesta ei siis ole todisteita, mutta jotain aikuisen ihmisen kokoista tämä käärme näyttäisi syöneen.
python
Kuva: American Live Wire
Artikkelikuva (ei liity jutun käärmeeseen): Wikimedia