Suomalaisen musiikin teemaviikko alkaa 20.10.
Valtakunnallinen Suomalaisen musiikin viikko on kotimaiseen musiikkiin keskittyvä teemaviikko, joka alkaa Tampereelta Musiikki & Media -messuilta torstaina 20.10.2011 ja päättyy Helsingin Musiikkimessuihin sunnuntaina 30.10. 2011. Musiikkituottajat ry:n järjestämän kattokampanjan tarkoituksena on tukea suomalaista musiikkia, kotimaisia artisteja ja musiikkikulttuuria sekä kiinnittää huomiota musiikin eri tyylilajeihin samanarvoisina.
Suomalaisen musiikin viikko yhdistää eri musiikkityylien tapahtumat yli viikon kestäväksi valtakunnalliseksi tapahtumaksi. Edustettuina ovat eri musiikkityylit rockista ja metallista poppiin ja hip hoppiin, jazzista iskelmään, klassiseen ja maailmanmusiikkiin, lastenmusiikkia unohtamatta.
Tapahtuma esittelee kuluvan syksyn kotimaisia uutuusjulkaisuja ja sen aikana järjestetään artistivierailuja levykauppoihin sekä kauppiaiden erikoistarjouksia, eri musiikkilajien keikkoja, konsertteja ja kantaesityksiä. Kyseessä ei ole hintakampanja vaan musiikkitapahtuma.
Suomalaisen musiikin viikon aikana julkaistaan useita odotettuja uutuuslevyjä, kokoelmia ja uusintajulkaisuja. Yksi kevyen musiikin kiinnostavimmista uutusjulkaisuista on Topi Sorsakosken viimeiseksi jäänyt albumi Tummansininen sävel, joka julkaistaan 26.10. Samana päivänä julkaistaan Lauri Tähkän soololevy Polte, Lassi Valtosen debyyttilevy Kukin tyylillään sekä Popedan studiolevy Voitto. Päivänvalon saavat myös Suvi Teräsniskan uutuus Pahalta piilossa sekä Club For Five –yhtyeen Ihmiset-albumi. Myös Jimi Tenor & Abdissa Assefa julkaisevat uuden studioalbumin Itetune.
Lapsia muistetaan viikon aikana mm. Smurffien Leffa Boogie Vol 19 –levyllä, jolta löytyvät Smurffiversiot suosikkihiteistä Poika saunoo ja Reggaerekka. Yksi syksyn kokoelmalevyjen helmistä on Palefacen Back To Square one: The Greatest Hits.
Yksi kampanjaviikon kiinnostavimmista tapahtumista on Suomen Jazzliiton ja Turku Jazz ry:n järjestämät Valtakunnalliset Jazzpäivät Turussa 27.-29.10.2011. Tapahtuma on osa kulttuuripääkaupungin Flame Jazz -klubihanketta. UMO Jazz Orchestra puolestaan esittelee Made in Finland – Kiila ry:n 75-vuotisjuhlakonsertissaan suomalaista postmodernia jazzmusiikkia eri vuosilta. 27.10. järjestettävässä konsertissa kuullaan sävellyksiä Eero Ojaselta, Eero Koivistoiselta, Jukka Linkolalta ja Otto Donnerilta. Samaisessa konsertissa kantaesitetään myös Kalle Kaliman ja Raoul Björkenheimin uutuusteokset. Pepa Päivinen Quintet konsertoi Helsingissä Koko Jazz Clubilla lauantaina 22.10. esittäen Pepa Päivisen ja Mikko Hassisen sävellyksiä.
Klassisen musiikin kantaesityksiä kuullaan Helsingin Kaupunginorkesterin kahdessa konsertissa. Orkesterin arvostettu oboisti Aale Lindgrén tulkitsee Aulis Sallisen konserton englannintorvelle ja kamariorkesterille kapellimestari Okko Kamun johdolla 22.10. Kyseinen konsertti on jo loppuunmyyty. HKO kantaesittää niinikään Uljas Pulkkiksen pianokonserton pianisti Henri Sigfridssonin kanssa ja John Storgårdsin johtamana keskiviikkona 26.10.
Maailmanmusiikkia viikon aikana edustaa mm. Suomen Kansanmusiikkiliiton syyskiertueelle osallistuva Jaakko Laitinen & Väärä Raha –orkesteri, joka esiintyy 20.10.–29.10. Tampereella, Seinäjoella, Jyväskylässä ja Joensuussa.
Nimikirjoituksia tapahtuman aikana antaa faneille mm. Lauri Tähkä, joka vierailee Espoon Sellon ja Vantaan Jumbon Anttilan Top Ten –osastoilla 29.10. Helsingin Musiikimessuilla Top Ten –osastolla vierailevat 28.10.–30.10. mm. Kim Herold, Puhuva Kone, Martti Saarinen, Munamies, Freeman ja Haloo Helsinki. Levykauppa Äxässä Helsingissä vierailee perjantaina 21.10. Faarao Pirttikangas ja keskiviikkona 26.10. Amoral.
Suomalaisen musiikin viikko löytyy myös Facebookista, josta löydät tulevat ja senhetkiset tapahtumat.
http://www.ifpi.fi/
http://www.facebook.com/pages/Suomalaisen-musiikin-viikko/271874806177822
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut