Uskalla puuttua rasismiin

sanoo Punaisen Ristin puheenjohtaja Erkki Liikanen.
– Arvostan ihmisiä, jotka jaksavat julkisesti ja omassa lähiympäristössään kyseenalaistaa ennakkoluuloihin pohjautuvia näkemyksiä. Totuuden torveksi ei varmaan kukaan halua ryhtyä, mutta kyseenalaistaminen, haastaminen ja avoin pohtiminen ovat keinoja, joilla asioiden yksinkertaistamisesta päästään eteenpäin, sanoo Punaisen Ristin pakolais- ja maahanmuuttotyön päällikkö Leena-Kaisa Åberg.
Tunnettuja ihmisiä kampanjaa tukemassa
Kirjailija Jari Tervo, räppäri Puhuva Kone, FST:n toimittajat Magnus ja Petski, muusikko Manna, juontaja Janne Kataja, laulaja Hilja Grönfors, näyttelijä Eppu Salminen ja maratoonari Leena Puotiniemi ovat mukana Punaisen Ristin rasisminvastaisessa kampanjassa. Heidän näkemyksiään aiheesta on luettavissa Punaisen Ristin verkkosivuilta. Lisäksi he ovat lausuneet omat rasisminvastaiset kannanottonsa netistä löytyviin videoklippeihin. Jutut ja klipit löytyvät osoitteesta luovuennakkoluuloistasi.fi.
– Nostan hattua julkkiksille, jotka ovat laittaneet itsensä likoon rasismia vastaan. Nykymaailmassa tällaisella on paljon merkitystä, sillä elämme niin vahvasti yhteistä julkista todellisuutta ja julkkikset ja heidän sanomisensa ovat osa arkeamme, Leena-Kaisa Åberg sanoo.
Kaikki voivat osallistua!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- Sanna Marinin Joni-kullalta suorasanainen päivitys
- Netflixin mitta tuli täyteen – kukkaronnyörit kiinni Harrylta ja Meghanilta
- Harry ja Meghan taas pilkan kohteena