Maailman kalakannat hupenevat huolestuttavaa tahtia
Kuluttaja voi vaikuttaa ostopäätöksillään maailman kalakantojen tilaan entistä helpommin, kun vastuullisiin kalavalintoihin ohjaavan WWF:n kalaoppaan voi ladata nyt myös matkapuhelimeen.
Vuoden loppuun jatkuva WWF:n Kalakampanja muistuttaa, että myös suomalainen kuluttaja voi vaikuttaa asiaan. Himoituimpien lajien, kuten tonnikalojen, kalastusta voitaisiin vähentää, mikäli söisimme monipuolisemmin eri kalalajeja.
Uhanalaisten, ylikalastettujen ja tuhoisilla menetelmillä pyydettyjen kalojen tunnistamista ja välttämistä helpottaa WWF:n Kuluttajan kalaopas, jota voi käyttää nyt myös kännykässä.
– Varsinkin viimeaikaisen keskustelun pohjalta voi sanoa, että kaikki tuntevat WWF:n kalaoppaan, mutta vain harvalla sellainen oikeasti on käytössä. Nyt tarjolla on mobiiliopas, joka kulkee mukana vielä taskuopastakin kätevämmin, sanoo WWF Suomen meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen.
Oppaan mobiiliversio toimii Symbian-käyttöjärjestelmässä Nokian matkapuhelinmalleissa N8, E7, C7, C6, X7 ja E6. Seafood Guide -sovelluksen voi ladata ilmaiseksi tietokoneella (http://store.nokia.com/content/268319) tai kännykällä (http://store.ovi.mobi/content/268319) Nokian sovelluskaupasta.
Kalaoppaan kännykkäversiossa on toistaiseksi kolme rinnakkaista sisältöä: Suomen, Singaporen ja kansainvälinen opas. Mobiiliopas on tehty yhteistyössä Nokian kanssa.
WWF:n Kuluttajan kalaoppaan lajit edustavat Suomessa tarjolla olevia ruokakaloja ja ne on luokiteltu ympäristöperustein. Suositukset perustuvat laajoihin maailmanlaajuisiin selvityksiin ja ne saattavat muuttua kalakantojen kehityksen ja uusimpien tutkimustulosten myötä.
Kuluttajan kalaopas löytyy myös verkosta WWF:n Kalakampanjan sivuilta osoitteesta wwf.fi/kalaopas.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Suomi nousi kohti kärkeä Euroviisujen vedonlyönnissä – Näin korkealla Suomi jo on!
- Kohu euroviisuissa! Kiusallinen video Käärijästä leviää: ”Pyynnöistäni huolimatta videota ei ole poistettu”
- Kasinorakastajan blogi: Ei vetoja pöytälaatikkoon toukokuussa!
- Huh! Vilahtiko Windows95manin kives euroviisuissa?
- Seiska: Mikko Leppilammen tutkinnassa uusi käänne
- Erika Vikman räväyttää jälleen – esiintyi pelkässä läpinäkyvässä paidassa nännit teipattuina
- Erja Lyytinen kuumissa bikinikuvissa: ”Ostin bikinit second hand -kaupasta 25 vuotta sitten”
- Seiska: Mikko Leppilammen väitetystä seksuaalisesta häirinnästä on tihkunut uutta tietoa julkisuuteen
- Kasinorakastajan blogi: Tämän hetken kuumimmat uudet slotit!
- Näyttelijä Mikko Leppilampea epäillään seksuaalisesta ahdistelusta
- Huh! Vilahtiko Windows95manin kives euroviisuissa?
- Kohu euroviisuissa! Kiusallinen video Käärijästä leviää: ”Pyynnöistäni huolimatta videota ei ole poistettu”
- Seiska: Mikko Leppilammen tutkinnassa uusi käänne
- Erika Vikman räväyttää jälleen – esiintyi pelkässä läpinäkyvässä paidassa nännit teipattuina
- Suomi nousi kohti kärkeä Euroviisujen vedonlyönnissä – Näin korkealla Suomi jo on!