Katso uuden kesäkumibiisin musiikkivideo täältä!

Nelli Matulan, Vilma Alinan, Sini Yaseminin ja Ida Paulin Tyynysotaa biisi käynnisti viime viikolla vuoden 2017 kesäkumikampanjan.

Biisin virallinen musiikkivideo on nyt julkaistu. Videon ovat ohjanneet ja käsikirjoittaneet yhteistyössä lahjakas sisaruspari Viivi Huuska ja Cristal Snow. Artistit ovat heittäytyneet innolla omiin rooleihinsa. Hauskassa cameo-roolissa nähdään YleX Aamun iki-ihana juontaja Köpi.
Kesäkumien jako käynnistyy YleXPopissa, joka järjestetään 2.-3. kesäkuuta Lahden torilla. YleXPopissa kuullaan ensimmäistä kertaa livenä Kesäkumibiisi 2017, kun Nelli Matula, Vilma Alina, Sini Yasemin ja Ida Paul nousevat lauantaina päälavalle. Tapahtuma on ilmainen ja ikärajaton.
Laulaja-lauluntekijä Nelli Matula tunnetaan kappaleista ”Kato Vaan”, ”Lemmikki” ja ”Mun Kaa Kahden”. Hän myös fiittaa Robinin ”Hula Hula” -biisissä.
Vilma Alinan Ufoja-debyyttialbumi julkaistiin helmikuussa 2016. Laulaja-lauluntekijä tunnetaan muun muassa kappaleista ”Jeesus”, ”Juha88”, ”Tänään Ei Nukuta” ja ”Hullut Asuu Kallios”.
Ida Paul on omien kappaleidensa lisäksi kirjoittanut myös muun muassa Kaija Koolle, Mikael Gabrielille ja Anna Abreulle. Hänellä on myös duo Kalle Lindrothin kanssa. Kaksikko on julkaissut kappaleet ”Hakuammuntaa”, ”Parvekkeella” ja ”Kun Tää Loppuu”. Ida Paul tunnetaan myös Roope Salminen & Koirat -yhtyeen ”Madafakin Darra” -biisistä.
Sini Yasemin tunnetaan kappaleista ”Pukukoodi”, ”Kavereita” ja ”Mun Kaa”. Laulaja-lauluntekijä fiittaa myös Raappanan ”Chilii”-hitillä.
YleXPopin lisäksi kesäkumikampanja on mukana Ruisrockissa, Weekend Festivalilla ja Blockfesteillä, joissa jaetaan ilmaiseksi kesäkumeja.
Yhteensä kesäkumeja jaetaan kesän aikana 170 000 kappaletta Suomen suurimmissa tapahtumissa. Lisäksi Sotilaskotiliitto jakaa varusmiespalvelusta suorittaville 30 000 lomakumia.
Alla 2017 kesäkumibiisin virallinen musiikkivideo.

Kesäkumikampanjan järjestävät YleX, Suomen Punainen Risti, Väestöliitto, Syöpäjärjestöt ja Sotilaskotiliitto. Sosiaali- ja terveysministeriö tukee kampanjaa.

Saatat myös tykätä
20€ talletuksella 30€ pelirahaa + 150 ilmaiskierrosta
20€ talletuksella 30€ pelirahaa + 150 ilmaiskierrosta