Bleak: Burns inside (HMC)Bleak: Burns inside (HMC) Jo vuodesta –97 saakka yrittänyt Rovaniemeläisbändi Bleak on viimeinkin tekemässä läpimurtoaan. Lähes kymmenvuotiaan bändin debyyttialbumi “Burns inside” ja siltä lohkaistut kaksi sinkkua, “Play” ja “What you are” omaavatkin roppakaupalla kaupallista potentiaalia. Biisit rullaavat energisesti eteenpäin, soitto ja laulu toimivat kuin junan vessa, ja periaatteessa kaikki on muutenkin kohdallaan. Valitettavasti tuo jo aikaisemmin mainittu kaupallinen potentiaali tarkoittaa sitä että tänäpäivänä Suomesta, ja maailmalta, löytyy useampikin bändi joka rokkaa samalla kaavalla kuin Bleak. Eli kilpailijoista ei ainakaan tässä genressä ole pulaa. Jos albumi olisi julkaistu 2-3 vuotta sitten, olisi se kuullostanut huomattavasti tuoreemmalta. Missään tapauksessa ei kuitenkaan ole kysymys huonosta tekeleestä, mutta sitä paljon puhuttua persoonallisuutta joutuu tässäkin tapauksessa peräänkuuluttamaan. (TS) Pisteet: 4

LUE MYÖS: