Kambotza – köyhä, mutta mielenkiintoinen maa
Kambotzaan matkustaessa on varauduttava melkoiseen kulttuurishokkiin: köyhyys, kuivuus ja sotkuisuus on silmiinpistävää ja hotelli kannattaa tsekata&varata ehdottomasti etukäteen. Me päätimme nauttia luxuksesta ja yövyimme upeassa Blue Lime-hotellissa, aivan Phom Penhin keskustassa. Lähistöltä löytyvät must see-nähtävyydet National Museum ja Royal Palace, eli kuninkaan linna. Yö Blue Limessa huoneessa, jossa on oma kylpyhuone, viihtyisä sisustus ja takapihalla oma uima-allas, maksoi aamiaisineen kahdelta 75 USD. eli todella hintansa väärti. Silti jälleen kerran eriarvoisuus osui pahasti silmään, sillä hotellimme oli ikään kuin muurien sisällä, ja sen ulkopuolella odottivat tuk tuk kuskit haaskoina turisteja. Täytyy olla kiitollinen että SAA matkustaa – kaikilla siihen ei ole ikänä rahallisesti mahdollisuutta.
Phenom Penh on ainakin ensi vaikutelmaltaan suuri –ja likainen kaupunki. Meillä oli ainoastaan muutama tunti aikaa tutustua kaupunkiin, joten pinkaisimme kaupungin perus nähtävyyksille, eli kansallismuseoon ja “yritimme” myös kuninkaan palatsiin. Ilman ollessa suomalaiselle matkaajalle melkoisen lämpöinen, oli vaatetuksemme sen mukainen. Mutta kappas vain, Royal Palaceen ei TIETENKÄÄN mennä minihameissa ja topeissa. Siispä lähdimme vaihtamaan hotellille enemmän kangasta päälle. Vaatteiden vaihdon jälkeen, saapuessamme takaisin Royal Palacelle, oli se mennyt jo kiinni, eli kannattaa tsekata aukioloajat vastaavan tilanteen välttämiseksi.
Matkamme jatkui Phenom Penhistä melko pikaisesti kohti Siem Reapia & Angkorin temppelialuetta. Hotellin vastaanotto Blue Limessä hoiti bussilippujen (matka Phenom Penhistä Angkoriin 10 USD) ja hotellihuoneen (Butik-hotelli 40 dollaria kahdelta /yö) varaukset puolestamme. Bussissa raikasi Kambozalainen karaoke koko matkan ajan, jäätävää!
Siem Reapin kaupunki Kambotzan pohjois-osassa on aivan erilainen kuin pääkaupunki Phenom Penh- siellä eletään pelkästään turismilla kaupungin levittäytyessä turistikylänä “keskelle ei mitään”. Siem Reapin pysähdyksellä käytiin tietenkin tsekkaamassa Angkorin legendaarinen temppelialue jonne olimme varanneet edellisenä iltana tuktuk-kyydin (15 USD/4 tuntia). Temppelialue on upea ja me käytimme siellä kuljeskeluun noin 3 tuntia vieraillen kolmessa päätemppelissä. Lippu alueelle maksoi 20 dollaria. Alueella saisi kuulemma kulumaan jopa 7 päivää, mikä meistä kuulosti pitkältä ajalta, mutta mikäli historia todella kiinnostaa niin mikä ettei! Illalla testasin kaupungilla vielä kalahierontaa, mitä tunnuttiin tarjoavan vähän joka kadunkulmassa (kuten kaikenlaista muutakin hierontaa). ”Fish massagessa” kalat puhdistavat suullaan jalkoja, ja vaikka hoito kuulostaa vähintäänkin omituiselta, oli se oikeastaan todella rentouttava kokemus. “Kalakäsittelyn” jälkeen jalat tosiaan tuntuivat pehmeämmiltä vai oliko se vain lumetta, testaa itse…
Matkamme jatkui Siem Reapista Thaimaahan olosuhteiden pakosta taksilla, sillä bussit Koh Changin saarelle olivat jo täynnä. Yleensä minkä tahansa matkan saa kuitenkin varattua hyvin lyhyelläkin varoitusajalla, mutta vilkkaimmat bussi-linjat täyttyvät nopeimmin. Taksikuski oli mukava, vaikka yhteistä kieltä ei liiemmin ollutkaan – monesti pärjää käyttämällä huumoria. Taksi-matka Siem Reapista Thaimaan rajalle kesti noin 2 tuntia (hinta 25 USD). Muistathan, että Thaimaan ja Kambotzan välinen raja menee kiinni jo klo 20.00, joten mikäli saavut kyseisen ajan jälkeen ”pääset” yöpymään Kambotzan ”viihtyisässä” raja-kaupungissa. Kannattaa ottaa myös huomioon, että jos saavut Thaimaahan sen rajanaapurimaista muulla keinoin kuin lentokoneella, niin saat vain kahden viikon viisumin.
Vinkit Kambotza TOP5:
1. Todellinen reppureissaaja tarkkailee Kambotzaa paikallisten oloista, hostelli-tyyppisessä majoituksessa. Vähemmän “kurjuutta kestävän” kannattaa panostaa viihtyisään hotelliin.
2. Useisiin nähtävyyksiin polvet- ja olkapäät peittävät vaatteet päälle. Tsekkaa myös aukioloajat etukäteen.
3. Phenom Penhissä on shoppailijalle hyviä käsityökauppoja, mutta ei liiemmin länsimaista tavaraa. Sisustustavaroita, matkamuistoja ja vaatteita ostamalla tukee samalla paikallisten työtä.
4. Kambotzassa pelataan pitkälle US Dollareilla. 50 dollarin seteliä ei saa helposti rikottua missään, eli jos mahdollista, hommaa pikkurahaa taskuun jo valmiiksi.
5. Tuktuk-kyyti kaupungilla haluamissasi paikoissa kierrellen maksaa 12 USD / 4 h. Kätevä tapa nähdä paljon pienessä ajassa. Ja tuktuk on aivan ihana menopeli!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä