Kohukansanedustaja Jani Toivola – lisää paljastuneita rötöksiä ja ero miesystävästä
Kansanedustaja Jani Toivolan (vihr) toiminnasta on paljastunut viime aikoina useita seikkoja, jotka ovat suututtaneet suomalaisia.
Iltalehti paljasti viime viikolla, että Toivola on käyttänyt kuluneella vaalikaudella taksikorttia veronmaksajien piikkiin jo 22 000 eurolla ja lisäksi hän on nostanut korotettua asumislisää 9 210,32 euron verran Riihimäellä sijaitsevasta tyhjillään olevasta asunnosta.
Osa taksimatkoista oli ajettu Toivolan ollessa sairaslomalla eduskunnasta uupumuksen takia. Myöhemmin kävi ilmi, että hän oli tehnyt puhumiskeikkoja kouluihin sairaslomansa aikana. Toivola väitti, että koulukeikat kuuluvat hänen kansanedustajan työhönsä (josta hän oli sairaslomalla), mutta silti hän sai erilliset maksut keikoista ja ajoi niihin myös eduskunnasta saamallaan taksikortilla. Lisäksi puhumiskeikkojen tilaaja, Lasten ja nuorten säätiö, maksoi hänelle joistakin keikoista matkakorvauksia.
Toivola on saanut Ilta-Sanomien mukaan yhteensä 31 500–36 800 euroa kaikista Lasten ja nuorten säätiön kouluvierailuista, jotka hän on tehnyt aloitettuaan kansanedustajana vuonna 2011. Lisäksi hän on toiminut saman säätiön hallituksen jäsenenä vuosina 2015 ja 2016 ja on kuulunut siten säätiön lähipiiriin. Säätiö ei ole ilmoittanut säätiölain mukaisesti Toivolalle maksettuja palkkioita ja heidän edustajansa on luvannut toimivansa jatkossa ”läpinäkyvämmin”.
Nyt Seiska kertoo Toivolan eronneen pitkäaikaisesta miesystävästään ja olevan muuttamassa tyttärensä kanssa pois asunnosta, jossa he asuivat miesystävän lisäksi kahden muun miehen kanssa.
– Eroon ei liity sen enempää dramatiikkaa. He ehtivät olla yhdessä kolmisen vuotta. Heillä ei vain ole oikeastaan mitään yhteistä, lähipiiristä kerrottiin Seiskalle.
Lue myös: Kansanedustajien härski taksiperseily nostaa karvat pystyyn – nyt tarvitaan iso muutos!
Taksikorttia 22 000 eurolla vinguttanut Jani Toivola nostaa asumislisää tyhjästä asunnosta Riihimäellä.
Lähteet: Iltalehti, Ilta-Sanomat, Seiska
Kuva: Wikimedia Commons
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”