Uudistuneiden GOOM-risteilyjen ohjelma on julkistettu ja lipunmyynti avattu.

GOOMille saapuu 6. helmikuuta Euroopan dancen kärkinimi DJ Sak Noel. Suomessakin huimaan suosioon ”Loca People” -biisillään noussut espanjalais-dj nähdään GOOMilla ensimmäistä kertaa suomalaisyleisön edessä.

Muita artistivieraita risteilyillä ovat muun muassa juuri platinaa myynyt reggaemuusikko Jukka Poika, syksyllä uuden albumin julkaiseva Chisu, energinen Haloo Helsinki!, räävitön Petri Nygård ja Suomen virallisesta kesähitistä ”Häissä” vastaavat  räppärit Jare & VilleGalle.

Risteilijöille on tarjolla myös muuta innostavaa ohjelmaa. SIKA GOES GOOM, kotimaista urbaania musiikkia Rähinä Recordsin suositun Sikamaanantai-konseptin teemalla, GOOMbingo sekä maailman suurin Wiuhahdus takaavat opiskelijoille varmasti antoisan matkan Suomenlahdella. Yksi tämän vuoden GOOM-erikoisuuksista tulee olemaan myös laivan oma Botox-Baari.

GOOM on Suomen suurin opiskelijaristeily ja se järjestetään tulevana vuonna jo 19. kertaa. Vuodesta 1993 järjestetty megalomaaninen festivaali merellä on kerännyt yli 150 000 matkustajaa 63 charter-lähdöllä.

Uudet kipparit, Summer Up Oy:n Martin Mustonen ja Oskari Hakala, lupaavat paljon uutta ohjelmaa mutta myös vanhojen perinteiden kunnioitusta. GOOMin perustajat jatkavat edelleen taustalla vähemmistöosakkaina ja neuvonantajina.

GOOM12 juhlitaan 5.-6.2.2012 Turusta lähtevällä Silja Europalla.

Teaser-video: