Maria Lundilta uusi levy

Maria Lund julkaisee uuden albuminsa Tahdon 30.9. Ensimmäinen single on albumin nimikkokappale Tahdon.
Uudella albumilla pääpaino on Marian sanoittamissa ja tuottaja Valtteri Tynkkysen säveltämissä kappaleissa. Mukana on toki muutama yllättävä lainakappale, jotka ovat saaneet jo viimesyksyiseltä Ajan sävel –albumilta tutuksi tulleen nostalgisen käsittelyn. Tahdon-albumilla vierailee myös kaikenkarvaisia uroksia, mm. XL5-yhtyeen Mica ja Pete. Luvassa on siis pirteä kombinaatio nostalgiaa, glamouria, svengiä ja Marian vivahteikasta laulua.
Alkuvuonna startannut Maria Lund & The Aristocratsin kiertue on vetänyt täyteen niin rokkiklubit kuin konserttisalitkin ja todistanut, että Maria Lund on valovoimainen esiintyjä, joka on kuin syntynyt lavalle. Jazzklubit, Ilosaarirockin päälava, Hullu Poro Areena ja On the Rocks -baari ovat muutamia esimerkkejä Marian monimuotoisista esiintymispaikoista.
Maria Lund lauloi tiensä suomalaisten sydämiin loppuvuodesta 2008 ilmestyneellä Ajan sävel albumilla. Yli 20 000 kappaletta myynyt Ajan sävel sisältää useita jännittäviä ja svengaavia sovituksia suomirockin klassikkokappaleista – alkuperäisiin esittäjiin kuuluvat mm. Nightwish, Neljä ruusua, Apulanta, Uniklubi ja Kolmas nainen. Singlekappaleet Sekaisin, Surupuku ja Teit meistä kauniin saivat runsaasti radiosoittoa. Maria myös esitti kappaleita useissa tv-ohjelmissa, mm. Nenäpäivässä, Plan-gaalassa sekä Miss Suomi 2009- ja Tanssii tähtien kanssa -kisoissa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon