Radio NRJ:n musiikkipäällikkö Marcus Sjöström valittiin Vuoden musiikkipäälliköksi Helsingin Musiikkitalolla eilen järjestetyssä RadioGaalassa. Palkintoraadin mukaan ”Marcus on työssään rohkea ja nopea liikkeissään: hän lisää soittolistalle koko ajan uusia biisejä ja hänen musiikkilinjansa on selkeä.” Myös NRJ:n Aamupojat Anssi Honkanen ja Renne Korppila pääsivät loistamaan tilaisuudessa kun NRJ:n Aamupoikien Vieraspotpuri sai Vuoden äänituotanto –palkinnon. Illan kirkkain tähti oli ehdottomasti NRJ:n Iltapäivien Tuija Pehkonen, joka palkittiin Vuoden radiotulokkaana. Palkintoperusteluissa todettiin, että ”Muotia, uusia trendejä ja liikuntaa harrastava Tuija puhuu aiheista ja ilmiöistä, joita kuuntelijat rakastavat.” Vuoden asiakaspromootiona palkittiin Taivaallinen keikka. Syksyllä 2010 järjestetty Taivaallinen keikka oli NRJ:n Blue1:lle räätälöimä promootio, jossa Laura Närhi konsertoi lennolla Helsingistä Kittilään. ”Halusimme promota reittilentojamme ja aktivoida erityisesti nuorempaa asiakaskuntaa. Ennakkoluulottomalla ideallaan NRJ auttoi meitä tekemään suomalaisen ilmailun historiaa, joka poiki paljon hyvää medianäkyvyyttä”, sanoo Blue1:n mainospäällikkö Dina Asis. Mukana Taivaallisella keikalla olivat myös Upcider ja Levi. RadioGaala järjestettiin tiistaina 17.1. Helsingin Musiikkitalolla. Juhlimaan oli saapunut noin 700 radioalan ammattilaista. Vuosittaisessa RadioGaalassa palkitaan kaupallisen radioalan parhaat toimijat. RadioGaala nähdään Nelosella lauantaina 21. tammikuuta kello 19-20.  

LUE MYÖS: