Kaikki maailman ihmiset tietävät 11.9.2001 tapahtuneet kauhistuttavat terrori-iskut. Olemme kaikki lukeneet lehdistä, nähneet televisiosta ja kuulleet radiosta tapahtumista. Harvassa mediassa kuitenkaan käsitellään vaihtoehtoa, että USA:n hallitus ja CIA voisivat olla terrori-iskun takana. Mielestäni edellä mainittu teoria on pohdinnan arvoinen. Tämä kysymys onkin juttuni pohjalla, kun käsittelen aihetta hieman normaalista massamediasta poikkeavalla tavalla.
Tapahtumien kulussa oli mätää myös kaikenkansan suosikkipopulistin Michael Mooren mielestä, mieshän käsitteli aihetta elokuvassa Fahrenheit 9/11. Ainoa huono puoli elokuvassa oli tärkeiden asioiden pois jättäminen ja keskittyminen ainoastaan yhteen suureen kysymykseen: miksi George W. Bush ei lopettanut lukemista päiväkodissa heti, kun kuuli terrori-iskuista? Bushin älykkyyden aliarvioiminen ruokkii yleistä kuvaa tuomatta esille mitään uutta informaatiota. Käytännössä koomikot olivat käsitelleet aihetta lukuisia kertoja ennen Michael Moorea. Miksi hän ei elokuvassa Fahrenheit 9/11 ota edes huomioon sitä vaihtoehtoa, että iskut olisivat voitu tehdä sisältäpäin?
Kysymyksiä vailla vastauksia
Yksi hätkähdyttävistä hetkistä maailmanhistoriassa tapahtui vuonna 1933, jolloin Adolf Hitler poltatutti valtiopäivätalon ja syytti tapahtuneesta juutalaisia. Kansalle syötetyn tiedon propagandaisen arvon tarkoituksena oli rakentaa kansalle yhteinen vihollinen. Voisiko tapahtuma toistua nykyisessä Amerikan Yhdysvalloissa, missä tietääkseni kaiken pitäisi olla mahdollista? Sotilasstrategisesti 911 -terrori-iskun tekeminen avaisi paljon uusia ovia ja mahdollisuuksia, sillä pelottelun avulla ihmisille on helpompi syytää valheita esimerkiksi joukkotuhoaseista Irakissa. Internet on pullollaan materiaalia terrori-iskujen tapahtumista, mutta massamedia väistelee tärkeitä aiheita. Mistä tämä johtuu?
Tuota traagista päivää vainoaa muutama ihmeellinen yksityiskohta, joiden ohittaminen on mielestäni käsittämätöntä. Yhdysvallat, joka on maailman johtava sotilasvaltio, ei kyennyt puolustamaan omaa ilmatilaansa tuona kyseisenä aamuna. Mahdottomuushan kyseinen asia ei ole, sillä olihan lentokoneiden kaappareilla kuitenkin muutama puukko käytössään. Yhden lentokoneen kaappauksen tavallinen maalaisjärkeä käyttävä ihminen voi ymmärtää, mutta kyseessä oli neljä lentokonetta, jotka lensivät maailman yhdessä valvotuimmassa ilmatilassa jopa kahden tunnin ajan. Mistä johtuu ilmatilan valvonnan pettäminen kyseisellä hetkellä?
Noradin, North American Aerospace Defense Commandin, tehtävänä on tarkkailla erittäin tarkkojen sotilastutkien avulla Pohjois-Amerikan ilmatilaa. Terrori-iskujen tapahtumahetkellä Noradin johdossa oli varapresidentti Dick Cheney, mikä oli ensimmäinen kerta USA:n historiassa, kun suorassa sotilasorganisaation johdossa oli presidentti tai varapresidentti. Noradin varmasti osaavaa henkilökuntaa ja varapresidenttiä tietenkin hämmensi CIA:n samalla hetkellä järjestämät harjoitukset, joissa simuloitiin matkustajakoneen kaappausta ja törmäystä WTC:n torneihin. Kyseinen tapahtuma johti hämmennykseen, jossa ei tiedetty, oliko kysymyksessä harjoitus vai todellinen tilanne. Mukavana yksityiskohtana mainittakoon George W. Bushin haastattelu, missä hän sanoi, ettei voitu millään arvata kaappauksen kohdistumisesta WTC-torneihin. Mitä ihmettä?! Miten kyseinen kauhuskenaario on voinut olla mukana CIA:n harjoituksissa?
Ilmapuolustuksen säännöksiä muutettiin 1.6.2001. Uusissa säännöksissä vaaditaan puolustusministerin valtuutus, jotta ilmavoimat voivat ryhtyä toimenpiteisiin esimerkiksi kaapatun matkustajakoneen tiputtamiseksi. Kummallinen yksityiskohta oli myös lennonkeskeytysmenettelyn puuttuminen terrori-iskujen tapahtuma-aamuna. Lennonkeskeytysmenettely on rutiinitoimenpide, joka tehdään matkustajakoneen poikettua reitiltään tai poistettua toisiotutkan pois käytöstä. Syyskuun 2000 ja kesäkuun 2001 välisenä aikana toimenpide tehtiin 67 kertaa.
Törmäyksen kestävät tornit?
Jokainen meistä muistaa tapahtumahetken. Uudelleen ja uudelleen näytetyt videopätkät, missä lentokoneet törmäävät WTC 1 ja WTC 2 -torneihin. Voisinkin hieman kertoa historiaa torneista.
Tornit rakennettiin 1970-luvulla kestämään Boeing-707 -matkustajakoneen törmäys. Tornien suunnitteluvaiheessa on otettu huomioon mahdollisuus lentokoneen törmäyksestä. Boeing-707 -matkustajakoneen kokoero ei ole merkittävästi pienempi verrattuna törmäyksessä väitettyyn Boeing-767 -koneeseen. Virallisen raportin mukaan torneihin lentäneiden Boeing-767 -koneiden törmäys ja siitä seurannut kerosiinipalo aiheuttivat tukirakenteiden pettämisen ja rakenteiden sortumisen.
Lentokerosiinin palamislämpötila ihanteellisissa olosuhteissa on n. 830 astetta. Rakenneteräksen sulamislämpötila on n.1 500 astetta. Teräs menettää ominaisuuksiaan jo 720 asteessa, mutta WTC-tornit oli suunniteltu kestämään lentokoneen törmäys, eli pilvenpiirtäjän tukirakenne oli suunniteltu johtamaan lämpöä pois palopesäkkeestä. Rakenteiden rakennusteknisistä ominaisuuksista johtuen kriittisen lämpötilan saavuttaminen on erittäin epätodennäköistä. Tornien tipahtaminen kohtisuoraan alaspäin on yksi huomio, mihin useissa salaliittoteorioissa ollaan puututtu ja onhan se ihmeellistä, miksi räjähde-eksperteiltä menee kuukausia aikaa suunnitella kontrolloitu purkaminen. Jos saman tuloksen saa törmäämällä suurella nopeudella suoraan kylkeen ja talo silti tipahtaa kohtisuoraan alaspäin.
Mistä räjähde-eksperteille oikein maksetaan?
Sattuipa sopivasti!
Yksi mielenkiintoisimmista asioista 11.9.2001 tapahtuneessa terrori-iskussa on ”Building 7”, eli WTC 7. Tämä vuonna 1975 rakennettu rakennus toimi muun muassa CIA:n ,Yhdysvaltain puolustusministeriön ja veroviraston tiloina ja oli todella vahvaa tekoa. Rakennus sijaitsi 110 metrin päässä WTC 1 ja WTC 2 -torneista. Tämä talo syttyi tuleen tuntemattomista syistä ja romahti maan tasalle n. 7 tuntia lentokoneiden törmäyksistä. Huomattavasti lähempänä sijaitsi muun muassa The Millenium Hilton hotelli, mutta miksi se ei syttynyt tuleen?
Mitä yhteistä on WTC 1, WTC 2 ja WTC 7:n rakennuksilla? Vastaus on omistaja Larry Silverstein. Larry Silverstein Properties osti WTC 1 ja WTC 2 -tornit muutamaa kuukautta ennen terrori-iskua ja otti hirvittävän suuren vakuutuksen varjellakseen sijoitustaan. Rakennuksen 31-vuotisen historian aikana omistajavaihdos oli ensimmäinen. Mikä mielenkiintoisinta, tapahtumassa on lausunto, jossa Larry Silverstein sanoo suorassa lähetyksessä antaneensa luvan ”Building 7”, eli talon 7 tipautukselle. Tipautuksella tarkoitan hallittua purkamista, eli käytännössä räjähteiden avulla talon tuhoamista. Tämä pätkä on alla olevissa linkeissä, joihin kannattaa käydä mielenkiinnosta tutustumassa.
WTC 7:n sortumisvideossa nähdään räjäytetyille rakennuksille tyypillinen katon sortuminen keskeltä kasaan, ennen rakennuksen sortumista. Purkutyömaalla tällä varmistetaan rakennuksen romahtaminen mahdollisimman pienelle pinta-alalle. Pommieksperteillä hallitun purkamisen valmisteluun menee useita viikkoja, 11.9.2001 tämä tapahtuma tehtiin seitsemässä tunnissa. Jos tapahtumasta ei tiedetty etukäteen, kuinka räjäyttäminen saatiin aikaan niin lyhyessä ajassa?
Mukavana yksityiskohtana mainittakoon informaation jyvänen, kuka oli vastuussa WTC pilvenpiirtäjien turvallisuudesta: George W. Bushin pikkuveikka Marvin P. Bush. Miten hieno yhteensattuma!
Hyöty voittaa tappiot
Terrori-iskuista syytetty Osama Bin Laden on Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n kouluttama henkilö. Onko tämä henkilö vieläkin USA:n palkkalistoilla? Hyöty Osama Bin Ladenista olisi suurien massojen pään kääntäminen pois tärkeistä asioista ja heidän puolelleen voittaminen radikaaleissakin ulkopoliittisissa linjanvedoissa.
Kaikkien sodassa olevien valtioiden tiedossa on riski: omilta uhreilta sodassa ei voi välttyä. Ei pidä unohtaa Yhdysvaltojen olevan maailman hallitseva asevalta, joka sotii ja jonka aseilla soditaan ympäri maailmaa jatkuvasti. Jos jotkut, niin amerikkalaiset varmasti osaavat punnita, onko saavutettava hyöty tappioiden arvoinen. Tässä tapauksessa saavutettava hyöty voisi olla öljy. Kuinka monta kansalaista Yhdysvallat on siis valmiita uhraamaan saavuttaakseen haluamansa hyödyn?
Nykyisen markkinakapitalistisen yhteiskunnan hinnat perustuvat pitkälti toiselta puolelta maailmaa tuotaviin ja toiselle puolelle maailmaa vietäviin tuotteisiin. Hintatason alhaisuus perustuu öljyyn, sillä jollakin tuotteet on halvalla työvoimalla teetetyistä maista saatava kulutushulluille länsimaalaisille ja huomattavasti kalliimmaksi tuotteet tulisivat, jos ne valmistettaisiin kotimaassa. Näin ajateltuna Yhdysvaltojen ulkopoliittinen tavoite olisi säilyttää markkinakapitalistinen johtopaikka, jonka se saavutti viimeistään Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991. Kuinka radikaaleja linjanvetoja ollaan valmiita tekemään, jotta maailman taloudellisesti mahtavimman valtion johtopaikka saadaan säilytettyä?
WTC:n terrori-iskuissa kuoli 2 992 henkilöä. Onko tämä luku sotilasstrategisesti suuri, sillä vihollisia on jo nyt kuollut enemmän?
Lopuksi
Juttuni tarkoitus on vain pohtia erilaisia vaihtoehtoja ja tuoda esille mielenkiintoisia huomioita maailmalla tapahtuneista asioista. Jokainen saa itse päässään miettiä, mikä on totuus ja onko terrori-iskut mahdollisesti sotilasstrateginen suunnitelma. Toivonkin lukioiden käyttävän omia aivojaan ja asiasta kiinnostuneille olen kerännyt jutun loppuun asiaa käsitteleviä nettiosoitteita.
Mieleeni herääkin kysymys: miten tämä kaikki informaatio voi olla kaikkien saatavilla, mutta silti sitä ei käsitellä massamedioissa? Puuttuuko nykyisestä yhteiskunnasta siis pohtiva journalismi, joka syventyisi asioihin ja miettisi: Hetkinen, onkohan jotain kummallista tekeillä?
Noradin puuttumisesta kertova video:
http://www.youtube.com/watch?v=e5q2DO7ofnQ
9/11 kertomus CIA:n harjoituksista.
http://www.youtube.com/watch?v=Iz4uSHpd8O0
Larry Silversteinin lausunto, missä kerrotaan hänen antaneen luvan talon 7 kontrolloidulle purkamiselle eli räjäyttämiselle:
http://www.youtube.com/watch?v=R6ufakK2fIc
911 terrorin vastainen sota:
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/