Suomalainen fitness-tähti avautuu – timmi ja rasvaton kroppa ei tee onnelliseksi!
Henna Peltonen on kansainvälisesti menestynyt fitness-urheilija ja kauneusalan yrittäjä. Televisiostakin tuttu kaunotar tietää, mitä vaaditaan kilpailukuntoon pääsemiseen. Hänelle se on helppoa, sillä hän on aina harrastanut liikuntaa.
– Liikunta on ollut minulle lapsesta asti intohimo sekä henkireikä, eikä liikunnasta tulevaa hyvää oloa voita tai korvaa mikään, Henna kertoo.
Henna muistuttaa, että vaikka liikunta on erittäin tärkeää, se ei pelkästään riitä kokonaisvaltaista hyvinvointia varten.
– Olen kuitenkin oppinut, että timmi ja rasvaton kroppa ei tee onnelliseksi. Liikunta ja oikeanlainen puhdas ruokavalio toki lisäävät ihmisen hyvää oloa, mutta todellinen hyvä olo lähtee sisältä, sinusta itsestäsi.
Henna on viime vuosien aikana alkanut perehtyä syvällisemmin henkiseen hyvinvointiin. Hän on opiskellut reikihoitajaksi, meditoi usein ja lukee paljon henkisyyttä koskevaa kirjallisuutta.
– Vuodenvaihde on tuonut eteeni raskaita asioita, mitä en julkisuudessa halua puida, mutta minulle on ollut itsestään selvää jatkaa henkisen minäni vahvistamista.
Henna aikookin seuraavaksi osallistua tunnelukkoja avaaavalle Avaamo Valmennuksen terapiakurssille.
Lue koko kirjoitus ”Henkistä kasvua ja vahvistumista” Henna Peltosen blogista.
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta
- Archie Cruzilta suoraa puhetta: ”Ei väkisin”
- Helena Koivu avautuu: ”Minulta on yritetty viedä kaikki”
- Jenkkilehti: Sanna Marin on raivoissaan