Tämä 44-vuotias kolmen lapsen äiti paljastaa, että ”ihmesuihkut” ovat nuoren ulkonäön salaisuus
Malli ja kolmen lapsen äiti Abigail O’Neill, 44, on kerännyt tuhansia Instagram-seuraajia nuorekkaan ulkonäkönsä ansiosta. Nyt O’Neill on paljastanut ulkonäkönsä salaisuudeksi päivittäiset ”ihmesuihkut”.
O’Neillin mukaan ihmesuihkut auttavat niin kasvojen, vartalon kuin mielenkin hoidossa.
Ihmesuihku koostuu kolmen minuutin kuumasta suihkusta, jota seuraa kolmen minuutin kylmä suihku. Rutiini toistetaan kolme kertaa peräkkäin. Suihkuttelijoille O’Neill antaa ohjeeksi, että veden on oltava niin kylmää tai kuumaa kuin keho sietää.
O’Neill kertoo ottaneensa ihmesuihkuja säännöllisesti jo 30 vuoden ajan.
– Olen varma, että sillä on ollut vaikutusta nuorekkaaseen ulkonäkööni, ja siksi se on yksi tärkeimmistä neuvoistani, O’Neill kertoo.
O’Neillillä on myös muita rutiineja, joilla hän pitää huolta ulkonäöstään. Hän valmistaa aamiaisen koko perheelle superruoista. Herkutellessaan nainen syö raakasuklaata, joka sisältää 100 prosenttia kaakaota. Myös lounas ja illallinen koostuvat terveellisistä ja kevyistä raaka-aineista.
O’Neill seuraa myös tarkkaa kunto-ohjelmaa. Hän liikkuu suurimmaksi osaksi ulkona, sillä se tekee urheilusta hauskempaa. Urheilullinen nainen nauttii muun muassa kiipeilystä ja surffaamisesta.
Lähde: The Sun Kuvat: Instagram / Abigail O’Neill
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta