
Luomukaunottaret kuulolle – Miss EW 2019 haku alkaa!
Suomen upeinta luomukaunotarta etsivä Miss Eloweena tulee jälleen, suurempana kuin koskaan!
Luomukauneutta korostavaan Miss EW -kauneuskilpailuun etsitään luonnollisen kauniita ja aurinkoisia naapurintyttöjä koko Suomen alueelta. Kauneuskirurgiset toimenpiteet sekä näkyvät tatuoinnit ovat kisassa kiellettyjä. Edes hiusten pidennyksiä, irtoripsiä ja rakennekynsiä ei sallita.
Kilpailussa haetaan entisajan missikisan tuntua ja se järjestetään alusta loppuun perinteisiä kauneusihanteita sekä perinteitä kunnioittaen.
Kilpailun finalistit kuvataan kesän aikana upeissa puitteissa. Luvassa on ikimuistoinen missikiertue ja finaali järjestetään lauantaina 10.8.2019 Hämeenkylän Kartanossa.
Uusia tuulia
Kasvaneen suosion myötä luomumissikisan tuotantotiimi on kasvanut ja mukaan on saatu myös miesvahvistusta. Miss EW -kilpailun tuottajan ja missiemon Henna Peltosen aisaparina, missikeisarina, nähdään nyt viihteen monitoimiammattilainen Lassi Viljanen.
Missikiertueen ja -sarjan virallinen tunnuskappale ”Elovena” julkaistaan 8.2.2019. Kappale toimii Miss EW -kauneuskilpailusta kevään ja kesän aikana kuvattavan tv-sarjan tunnuskappaleena. Kiertueen juontajan Lassi Viljasen esittämä ja sanoittama menevä popbiisi julkaistaan kaikissa suoratoistopalveluissa 8.2.2019.
Haku alkaa tiistaina
Kisassa etsitään luonnollista esikuvaa etenkin nuorille. Haku kilpailuun käynnistyy tiistaina 29.1.2019. Finalistit kuvataan kesän aikana upeissa kuvissa ja heitä odottaa ikimuistoinen missikiertue. Upea finaali käydään 10.8.2019 historiallisessa Hämeenkylän Kartanossa.
Sinustako Miss EW 2019? Voit hakea mukaan, jos olet täysi-ikäinen, hyvämaineinen, sinulle ei ole tehty kauneuskirgisia toimenpiteitä ja edustat kisan arvoja.
Lähetä kuvallinen hakemus 31.3.2019 mennessä osoitteeseen [email protected].
Kilpailuun osallistuvan tulee täyttää seuraavat ehdot:
– 18 vuotta täyttänyt.
– Luonnollisen kaunis.
– Hyvämaineinen Suomen kansalainen.
– Osallistujalle ei ole tehty kauneuskirurgisia toimenpiteitä.
– Ei näkyviä tatuointeja eikä lävistyksiä.
– On vapaa sopimuksista tai sitoumuksista, jotka rajoittaisivat osallistumista
kilpailuun ja siitä mahdollisesti seuraaviin edustustehtäviin Miss EW:n tai
perintöprinsessan ominaisuudessa.
– Ei pituus- tai painorajoja.
Miss EW 2019 valinta:
– Esikarsinta tapahtuu hakulomakkeiden perusteella, joista 30 saa
videohaastattelupyynnön.
– Videoiden perusteella 15 valitaan kuvauksiin ja haastatteluun.
– 10 finalistia valitaan viikon mittaiselle kiertueelle, joka on kesäkuussa.
– Finaali käydään la 10.8.2019.
Tuomaristo seuraa finalisteja koko kiertueen ja finaaliviikonlopun aikana ja
tekee päätöksensä itsenäisesti jokaisen tytön kohdalla.
Kuvat: Mainosstudio Sanna H. (Miss Eloweenan virallinen kuvaaja)
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lehti: Miniä syynä Beckhamien perheriitaan
- Kasinorakastajan blogi: Uusi Reactoonz lyö kaikki laudalta
- Iidan ja Archien podcast: tiukkaa arvostelua Mirellasta ja NHL-pelaajista
- Helena Koivulta avautuminen: ”En näe minkäänlaista aihetta”
- Viivi Pumpasen ja Robert Heleniuksen salainen avoliitto paljastui
- Oho! Eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila viettävät taas aikaa yhdessä
- Helena ja Mikko Koivun oikeudenkäynnistä tihkuu uutta tietoa
- Robin Packalen on kihloissa!
- Beckhamin perhekriisi syvenee – karut paljastukset vuotivat julkisuuteen
- Iida ja Archie ottivat yhteen – ”Sä aina laittelet viestejä kaikille muijille!”
- Iidan ja Archien podcast: tiukkaa arvostelua Mirellasta ja NHL-pelaajista
- Robin Packalen on kihloissa!
- Lehti: Miniä syynä Beckhamien perheriitaan
- Viivi Pumpasen ja Robert Heleniuksen salainen avoliitto paljastui
- Beckhamin perhekriisi syvenee – karut paljastukset vuotivat julkisuuteen
- Helena Koivulta avautuminen: ”En näe minkäänlaista aihetta”
- Helena ja Mikko Koivun oikeudenkäynnistä tihkuu uutta tietoa
- Oho! Eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila viettävät taas aikaa yhdessä