Operaatio kivitalo, osa 4
Metropolin taloprojekti on edennyt harjakorkeuteen ja onpa päälle saatu vesikattokin. Työn alla ovat olleet niin LVI-työt, kattotuolit ja katon pellitys. Edellisistä osista tuttuun tapaan otimme haastatteluun eri osa-alueita toteuttaneita ammattilaisia ja keräsimme heidän vinkkinsä.
LVI
Nurmolainen, vuonna 2004 perustettu LVI-asennus Rintamarttunen työllistää itse omistajan lisäksi kaksi henkilöä. Yrityksen toimenkuvaan kuuluu oikeastaan kaikki mitä kirjaimet LVI pitävät sisällään. Eli toisin sanoen yritys tekee niin lämpö-, vesi- kuin ilmastointityötkin.
LVI
LVI-yritystä talonrakennusprojektissa tarvitaan aivan alusta saakka, jo siinä vaiheessa kun tontilla levitellään hiekkakasoja talon pohjaksi. – Meidän työmme alkaa pohjaviemäreiden asennuksesta, eli suosittelen, että talon rakennusta aloittelevat ottaisivat yhteyttä LVI-yritykseen jo ennen koko projektin alkua, huomauttaa Raimo Rintamarttunen. Jos meille soitetaan vasta siinä vaiheessa kun kaivinkone jo jyrää tontilla, on melko todennäköistä joutua odottelemaan, hän muistuttaa. Rakentamiseen liittyvät määräykset muuttuvat jatkuvasti. Vielä pari vuotta sitten sai putket ja ilmastoinnit vetää ilman sen kummempia piirrustuksia, mutta nyt suunnitelmien täytyy olla paperilla ennen rakentamisen aloitusta. LVI-suunnitelma tehdään asiakkaan kanssa yhteistyössä ja mahdollisimman ajoissa selvitetään ne tarpeet joita asiakkaalla on. – Nykypäivänä suurin osa ihmisistä ottaa LVI-puolen työt avaimet käteen –periaatteella. Käytäntö on mielestäni suotava urakan sujuvuuden kannalta, Rintamarttunen suosittelee. Mikäli toimitaan Rintamarttusen suosittelemalla tavalla, asentaa yritys taloon käytännössä kaiken mikä liittyy jotenkin veteen, ilmanvaihtoon tai lämmitykseen. Eli vesihanasta vessanpönttöön ja ilmastointiputkista lattialämmitykseen.
lvi2.jpg
LVI-asennus Rintamarttunen
Tervasmäentie 4, 60510 Hyllykallio
Puh: 040-5258320 s-posti: [email protected]

Kattotuolit
Kattotuolit työmaalle toimitti Jukajalla, Seinäjoen ja Vaasan välissä sijaitseva Jukajan Ristikko Oy. Yritys valmistaa kattotuolien lisäksi Luoman Puutuotteelle kevythirsimökkejä ja niiden ovia. Firmalla on myös oma höyläämö ja puutavaran myyntiä. Puutavaraa asiakas voi ostaa haluamassaan muodossa, esimerkiksi valmiiksi määrämittaan sahattuna ja maalattuna.
Kattotuolit
Kattotuolien tilaajan tulee varautua sesongista riippuen viikosta jopa kahden kuukauden toimitusaikoihin. Talvella kattotuolit saa käytännössä melkeinpä heti, mutta kesällä jono saattaa kasautua pidemmäksi, kertoo Kimmo Lähdesmäki Jukajan Ristikko Oy:stä. Tilaajan tulee toimittaa yritykselle vaativammista kohteista valmiiksi piirretyt ristikkokaaviot, jolloin virheiden mahdollisuus saadaa minimoitua. – Yksinkertaisemmissa rakennuksissa, kuten esimerkiksi autotalleissa, pystytään mitat selvittämään ihan puhelimessakin, sanoo Lähdesmäki.
Katon rakentaminen etenee vaiheittain, alkaen luonnollisesti kattotuoleista. Kattotuolien kiinnityksen jälkeen tehtiin niihin niinsanotut oikoset, joista muodostuvat katon räystäät. Seuraavaksi kiinnitettiin otsalaudat, joiden jälkeen päästiin tekemään välipohjan eristys puhallusvillalla. Koska talo on rakennettu Siporexista, joka jo itsessään on hyvä lämmöneriste, tuli villaa ainoastaan 20 sentin kerros. Villan päälle levitettiin aluskate. Aluskatteen asennusta seurasi ruodelaudoistus, jonka tiheys määräytyy käytettävän katteen mukaan. Tässä tapauksessa ruoteiden etäisyys toisiinsa niiden keskeltä mitattuna tehtiin vesikatteen valmistajan ohjeiden mukaisesti 300:n milliin.
Jukajan Ristikko Oy
Tampereentie 1857, 6640 Jukaja
Puh: 06-4770600, fax: 06-4763400, s-posti: [email protected]
Vesikate
Talon vesikate toteutetttiin Pohjanmaan rakennuspelti Oy:n toimittamalla Lock-Rivikatolla. Uudentyyppinen kate jäljittelee ulkonäöltään perinteistä konesaumakattoa, mutta poikkeaa siitä lähinnä kiinnitystavan osalta. Kate on nimensä mukaisesti lukkoliitoskatto, joka tarkoittaa sitä, että levyt kiinnittyvät toisiinsa erityisellä lukittuvalla liitoksella. Tämä tekee katosta helposti ja nopeasti asennettavan. Katetta saa valmiiksi useissa eri värisävyissä, joten sen osalta säästytään myös maalaamiselta. Menetelmän etuihin luetaan lisäksi se, että asennus voidaan vanhasta konesaumakatosta poiketen aloittaa talon kummasta päästä tahansa. Kate on myös kokonaiskustannuksiltaan konesaumakattoa edullisempi. – Lock Rivikatto on helposti asennettava , joten sen asennus onnistuu myös kätevältä tee itse-mieheltä ja sehän luonnollisesti säästää kustannuksia, kertoo Ossi Viljanen Pohjanmaan rakennuspelti Oy:stä. – Katon osalta kannattaa olla tarkkana tarjouksia pyytäessä. Ei tulisi katsoa pelkän pellin hintaa, vaan kokonaisuutta, joka sisältää kattoturvatuotteet, sadevesijärjestelmät, turvatikkaat ja niin edelleen, hän täsmentää. Turvatikkaat ovatkin kohta jossa moni haluaisi säästellä. – Kaksikerroksisessa talossa on kuitenkin turvallisuuden kannalta äärimmäisen tärkeää että esimerkiksi tulipalon sattuessa pääsee jokaisesta huoneesta pelastautumaan nopeasti, muistuttaa Viljanen.
Pohjanmaan rakennuspelti Oy on vuonna 1987 perustettu peltituotteiden erikoisliike, joka valmistaa ja myy Lock Rivikatteen lisäksi muun muassa myös sadevesijärjestelmiä, kattoturva- ja tikastuotteita, rakennuspeltilistoja ja niin edelleen. Seinäjoella toimivan, 35 henkilöä työllistävän yrityksen tuotteita viedään myös ulkomaille, kuten esimerkiksi Venäjälle ja Viroon.
Pohjanmaan Rakennuspelti Oy
Teollisuustie 19 Seinäjoki
Puh: 06-429 1600, fax: 06-429 1625, s-posti: [email protected]
www.pohjanmaanrakennuspelti.fi
Maaliskuun numerossa kohteeseemme asennetaan ikkunat.
Yhteistyökumppanit:
Jämerä, Sedu, K-Rauta Seinäjoki, Aaron Rantala, Superwatti, Säästöpankki, Lvi, Leo Haglund, Pr, Gebwell, Jukajan Ristikot, Skaala, Allaway