Kuva: YouTube
Mikä moka! Ismo ja Angelika Leikolan äänikirja lipsahti ennen julkaisua kuunneltavaksi: ”Voi muna ja pe**een suti!”
Vuonna 2014 Yhdysvalloissa maailman hauskimmaksi ihmiseksi valittu stad up -koomikko Ismo Leikola, 42, kertoo Instagram-tilillään mokasta, joka kävi hänen yhdessä vaimonsa Angelikan kanssa kirjoittaman kirjan ääniversion yhteydessä.
Pariskunnalta ilmestyy lähipäivinä kirja nimeltään Suo, kuokka ja Hollywood, joka kuvaa kulttuurishokkia ja elämänmuutosta heidän muutettuaan Suomesta Hollywoodiin.
Teoksen äänikirja tosin lipsahti ennen aikojaan joihinkin palveluihin kuunneltavaksi. Leikola julkaisi asiasta Instagramissa kirjoituksen, jossa ihmettelee tapahtunutta.
– No niin, sillä lailla. Eipä oisi uskonut että tämmöstä voi edes tapahtua. Meidän kirja siis julkaistaan torstaina 4.3. ja äänikirjana se tulee joskus reilusti myöhemmin. Mutta. Nyt kävi ilmi, että jossain oli tapahtunut hieman isomman luokan hölmöily ja joku ihme versio äänikirjasta päätyi viikonloppuna joihinkin palveluihin hetkeksi aikaa kaikkien kuunneltavaksi. Herranen aika, voi muna ja perseen suti!
Leikolan mukaan heillä ei ole tietoa, miten moka on voinut tapahtua, mutta suhtautuu siihen kuitenkin yllättävän tyynesti.
– Ei mitään hajua miten näin on voinut tapahtua. Moinen ei nimittäin käynyt meidän mielessä edes teoreettisena mahdollisuutena. Mutta no, me ollaankin tällä alalla uusia. Ehkä kirjallisuuden parissa tällaiset sekoilut on ihan arkipäivää, hän pohtii.
Kyseinen nauhoite on nyt poistettu palveluista ja virhe on siltä osin korjattu.
– Jos joku ehti sen löytää ja painaa play-nappia ja sitten ihmetteli kun se katkesi kesken kaiken, niin tiedoksi, että tästä johtuu. Tämmöstä tällä kertaa. Kaikkea sitä, Leikola päivittelee.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Ismo ja Angelika Leikolan Suo, kuokka ja Hollywood -kirja (Siltala kustannus) ilmestyy myyntiin 4. maaliskuuta. Lue myös: Ismo Leikola juhli näyttävästi kauniin vaimonsa kanssa – eläytyi täysillä USA:n vaalihuumaan IL: Koomikko Ismo Leikola julkaisi huikean koronabiisin – ”Universumin paras video”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä hän vihdoin on! Uudesta TTK-juontajasta julkaistiin paljastusvideo
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Kasinorakastajan blogi: Märkiä unelmia ja pimeää huumoria
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen