Kuva: Instagram @sarasieppi
Pikkusiskonsa palkannut Sara Sieppi avoimena Me Naisille: ”Ally on nähnyt läheltä, milloin olen ollut tosi rikki”
Somevaikuttaja ja yrittäjä Sara Sieppi, 29, palkkasi viime kesänä yritykseensä ensimmäisen työntekijän. Palkkalistoille ei päässyt ihan kuka tahansa, vaan kyseessä on Saran 21-vuotias pikkusisko Alisa Sieppi.
Siskokset kertovat tuoreessa Me Naiset -lehden haastattelussa idean yhdessä työskentelyyn syntyneen erään helsinkiläisen hotellin sviitissä loppukesästä 2020. Yhdeksän vuoden ajan yksin liiketoiminnastaan vastannut Sara oli kuormittunut ja stressaantunut.
– Sain melkein kymmenen vuotta yrittää, että palkkasin siskoni ensimmäiseksi työntekijäkseni, Sara kertoi Instagramissa vuodenvaihteessa.
Jos upotus ei näy, katso julkaisu klikkaamalla tästä. Sara on puhunut avoimesti kohtaamastaan nettikiusaamisesta ja saamistaan negatiivisista kommenteista. Hän on avautunut aiheesta muun muassa Iholla-ohjelmassa, jota hän tähdittää kolmen muun suomalaisjulkkiksen kanssa. Alisa on ollut Saran tukena myös huonoina hetkinä. – Ally on nähnyt läheltä, milloin olen ollut tosi rikki, Sara sanoo Me Naisille siskoonsa viitaten.
Jos kuva ei näy selaimellasi, katso se täältä. Lue myös: Iholla: Nettikiusaaminen herätti Sara Siepissä itsetuhoisia ajatuksia – ”Mietin silloin, että onko elämässä mitään järkeä” Iholla: Sara Sieppi rehellisenä illasta, jolloin Roope Salminen syyllistyi seksuaalirikokseen – ”Kuulostaa täysin hurjalta jutulta” Iholla: Sara Sieppi avautuu häneen liitetyn muusikkomiehen käytöksestä – ”Hyväksikäytetty olo”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa